Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.04.2022/Pykälä 106


Liite 4 Suunnitelma työtaistelun varalta 2022

 

SUUNNITELMA KUNNALLISTEN TOIMINTOJEN TURVAAMISEKSI TYÖTAISTELUTILANTEESSA

 

KHALL 04.04.2022 § 106  

104/01.00.01/2022  

 

Kunnalliseen virka- ja työehtosopimusjärjestelmään kuuluu mahdollisuus käyttää laillisia työtaistelukeinoja. Myös työtaistelun uhka on työtaistelutoimenpide, joka pakottaa työnantajan ja palvelutuotannosta vastaavan ryhtymään varautumistoimenpiteisiin. Kunnan ja kuntayhtymän pitää myös työtaistelun uhatessa toimia normaaliin tapaan ja suorittaa sille kuuluvat tehtävät.

 

Kunnan palvelutoiminta tulee turvata myös työtaistelun aikana. Palvelujen tuottaminen voi työtaistelun johdosta vaikeutua tai jopa keskeytyä kokonaan. Työtaistelu voi myös aiheuttaa vaaraa henkilöille ja omaisuudelle. Kunta voi tarvittaessa päättää palvelujen järjestämisestä esimerkiksi yhteistoiminta-alueella tai kuntien välisenä toimintana taikka keskittämällä toimintoja.

 

KT-Kuntatyönantajat on julkaissut työnantajille oppaan "Ohjeita työtaistelun varalta". Oppaan ohjeet on tarkistettu joulukuussa 2021. Opas on korvannut aiemman vuonna 2020 ilmestyneen samannimisen oppaan. Ohjeistuksessa kehotetaan kuntia laatimaan etukäteen suunnitelma mahdollisen työtaistelun varalta palvelujen saatavuuden ja toimintojen turvaamiseksi. Suunnitelma tulisi olla laadittuna, vaikka ajankohtaista työtaistelu-uhkaa ei olisi olemassa. Suunnitelma tehdään toimintayksiköittäin tai vastuualueittain. Sen laatimisesta vastaavat asianomaiset vastuuhenkilöt. Suunnitelmasta on myös apua käytäessä mahdollisia lakkoneuvotteluja. Tammelan kunnan henkilöstöpäällikkö on yhteistyössä toimialojen edustajien kanssa laatinut suunnitelman KT-Kuntatyönantajien ohjeistuksen mukaisesti.

 

Liite: Suunnitelma mahdollisen työtaistelun varalta palvelujen saatavuuden ja toimintojen turvaamiseksi

 

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679

Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola, puh. 050 569 6348

  Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

1) hyväksyä liitteen mukaisen Tammelan kunnan työtaistelusuunnitelman.

2) nimetä kunnan johtoryhmän toimikunnaksi, jolla on oikeus  nopeasti kokoontua käsittelemään ja päättämään työtaistelun yhteydessä kiireellisesti ratkaistavia asioita. Toimikunnan ulkopuolelle rajataan henkilöstön edustaja johtuen hänen asemastaan työtaistelutilanteessa.

3) rajata työtaistelutoimien ulkopuolelle seuraavat tehtävänimikkeet vastuu- ja varavastuuhenkilöiksi, joiden oletetaan jäävän lakon ulkopuolelle:

Kunnanjohtaja
Talous- ja hallintojohtaja
Henkilöstöpäällikkö
Hallintopäällikkö
Sivistystoimenjohtaja
Varhaiskasvatuspäällikkö
Rehtori
Koulunjohtaja
Päiväkodinjohtaja
Työsuojelupäällikkö
Tekninen johtaja
Maanrakennusmestari
Talonrakennusmestari
Ruoka- ja puhdistuspalvelujohtaja
Hoivalaitosten ruoka- ja puhdistuspalveluesimies
Koulujen ruoka- ja puhdistuspalveluesimies

   

Käsittely kokouksessa:

 

   Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola esitteli asiat § 104 - 106 kokouksessa 

   kello 16.51 - 17.29 ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.