RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA SUUNNITELMA LV. 2022-2023
SIVLA 26.10.2022 § 72
81/12.00.01/2022
Koulut ovat laatineet PA 9 §:n mukaisen opetussuunnitelmaan liittyvän suunnitelman opetuksen ja työaikojen järjestämisestä lukuvuonna 2022 - 2023.
Opetuksen järjestämisen pohjana ovat lautakunnan päättämä tuntikehys ja kunnan opetussuunnitelma.
Liitteenä ovat lukuvuoden 2022 - 2023 tuntikehys sekä tiivistelmät suunnitelmista kouluittain.
Rehtori/koulunjohtaja laatii lukuvuosisuunnitelman sähköiselle alustalle Wilma-järjestelmään. Lautakunnan hyväksyttyä suunnitelman rehtori/koulunjohtaja julkaisee sen. Tällöin suunnitelma on julkisesti nähtävillä kaikilla Wilma-tunnuksen omaavilla henkilöillä.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Tammelan koulukeskuksen rehtori Päivi Häkkinen, puh. 040 579 0522
Myllykylän koulunjohtaja Ilona Hackzell, puh. 040 681 2316
Portaan koulunjohtaja Anneli Hallapelto, puh. 050 379 1174
Riihivalkaman koulunjohtaja Pasi Kokkonen, puh. 050 379 1165
Teuron koulunjohtaja Miika Forsten, puh. 040 652 7317
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta hyväksyy koulujen opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman lukuvuodelle 2022-2023.
Päätös: Sivistyslautakunta hyväksyi koulujen opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman lukuvuodelle 2022-2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |