RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 100
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liesjärven ranta-asemakaavan päivittäminen
KHALL 06.02.2023 § 16
Liesjärven voimassa oleva ranta-asemakaava on lääninhallituksen 9.4.1974 vahvistama, ja maanomistajien on tarkoitus päivittää kaavaa vastaamaan paremmin nykytilannetta. Nykyisessä ranta-asemakaavassa kaavan tontit on osoitettu loma-asuntoalueeksi, jolla rakennettavaa kerrosalaa saa olla enintään 80k-m2. Nykytilanteessa kunnan vuonna 2012 voimaan tulleessa rakennusjärjestyksessä kaavoittamattoman ranta-alueen vapaa-ajanasuintontille saa rakentaa 200 m2. Kaavapäivityksen tavoitteena onkin päivittää vapaa-ajanrakennuspaikkojen maankäyttöä sekä rakennusoikeuksia vastaamaan alueen nykytarpeita ja rakennusjärjestyksen määrityksiä.
Maanomistajat ovat laatineet aloitteet ranta-asemakaava päivittämisestä ja palkanneet kustannuksellaan kaavakonsultiksi kaavaa laatimaan Nosto Consulting Oy:n. Kaavakonsultti on laatinut hankkeelle osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen selostuksineen. Kaava-alueelle on laadittu pohjakartta, lisäksi on käyty alueen rakennuskanta läpi kaavoitustyön pohjaksi.
Liitteet: Maanomistajien kaava-aloitteet
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.11.2022
Kaavaluonnos 24.11.2022
Kaavaselostus liitteineen 24.11.2022
Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, puh. 050 464 3274
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) aloittaa ranta-asemakaavamuutoksen laatimisen esitetyille kiinteistöille,
2) hyväksyä 24.11.2022 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman kaavoitustyön pohjaksi,
3) hyväksyä asetettavaksi vireilletulo- ja luonnosvaiheen asiakirjoina 24.11.2022 päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä ranta-asemakaavaluonnoksen selostuksineen MRL:n 62 ja 63 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi,
4) pyytää kaavamateriaalista mahdolliset lausunnot seuraavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä: Hämeen ely-keskus, Hämeen liitto, Hämeenlinnan kaupunginmuseon kulttuuriympäristöyksikkö, Tammelan kunnan tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta, Kanta-Hämeen hyvinvointialue (mm. pelastuslaitos).
Asian käsittely: Kaavoittaja Miika Tuki oli kokouksessa esittelemässä §:ää 16 ja §:ää 17 koskevia asemakaavapäivityksiä klo 18.34-18.40.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Kaavoittaja
KHALL 25.03.2024 § 45
Liesjärven ranta-asemakaavan päivittämishanke oli luonnoksena yleisesti nähtäville kunnan internetsivuilla ja kunnanvirastolla 5.6.-6.7.2023 välisenä aikana. Kaavaan saatiin lausunnot Hämeen ely-keskukselta, Riihimäen kaupungilta (Etelä-Hämeen ympäristöterveydeltä), Hämeenlinnan kaupunginmuseolta (alueellinen vastuumuseo) ja Tammelan kunnan ympäristölautakunnalta. Hämeen liitto ei katsonut omalta osaltaan tarpeelliseksi lausua kaavasta. Yksityisten tahojen mielipiteitä ei kaavaan luonnosvaiheessa saapunut.
Luonnosvaiheen jälkeen valmistui selostuksen liitteenä oleva kaavan luontoselvitys, joka on ollut käytettävissä ehdotusta laadittaessa. Kaavaa laativa Nosto Consulting Oy on valmistellut kaavan ehdotusvaiheen nähtävillä oloa varten, ja laatinut kaavoittajan vastineet kaavaan saapuneeseen palautteeseen. Kaavoittajan vastineet ovat selostuksen liitteenä.
Liitteet: Kaavakartta, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos
Kaavaselostus, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos
Kaavakartta ja määräykset, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos
Suunnittelualueen rakennuskanta, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos
Liesjärven ranta-asemakaavan muutoksen luontoselvitys
Lausunnot kaavaluonnoksesta
Vastineet luonnosvaiheen lausuntoihin
Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, p. 050 464 3274
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) merkitä saapuneet lausunnot tietoonsa saatetuksi,
2) hyväksyä asetettavaksi ehdotusvaiheen asiakirjoina 23.10.2023 päivätyt ranta-asemakaavakartan ja kaavaselostuksen liitteineen MRL:n 65 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi,
3) pyytää kaavamateriaalista mahdolliset lausunnot seuraavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä: Hämeen ely-keskus, Hämeenlinnan kaupunginmuseo, Tammelan kunnan tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta, Kanta-Hämeen hyvinvointialue (pelastuslaitos) ja Riihimäen kaupunki (Etelä-Hämeen ympäristöterveys).
Asian käsittely: Kaavoittaja Miika Tuki oli läsnä kokouksessa klo 17.04-17.17 selostamassa ranta-asemakaavan päivittämistä ja vastaamassa kunnanhallituksen kysymyksiin. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
YMPAR 11.12.2024 § 100
59/10.02.04/2023
Tammelan kunnanhallitus päätti kokouksessaan 25.3.2024 § 45 asettaa Liesjärven ranta-asemakaavan ehdotusvaiheen kaavamateriaalinyleisesti nähtäville kunnan internetsivuille ja kunnanvirastolle 30 päivän ajaksi. Kaavan ehdotusvaiheen materiaali oli nähtävillä 27.5. - 26.6.2024.
Kaavaan saapui lausunnot Hämeen Ely-keskukselta, Hämeenlinnan kaupunginmuseolta (Kanta-Hämeen alueellinen vastuumuseo) ja ympäristölautakunnalta.
Yksityisten tahojen muistutuksia kaavaan ei saapunut.
Kunnan uusi hallintosääntö tuli voimaan kesken kaavoituksen 11.6.2024, mikä tarkoitti sitä, että ympäristölautakunta muuttui asemakaavojen lausunnon antajasta asemakaavojen hyväksymisestä päättäjäksi (hallintosääntö § 30).
Kaavakonsultti Nosto Consulting Oy on valmistellut kaavan saapuneen palautteen ja hallintosääntömuutoksen pohjalta hyväksymiskäsittelyyn.
Liite: 1. Kaavaan ehdotusvaiheessa saapuneet lausunnot
2. Kaavan laatijan vastineet ehdotusvaiheen palautteeseen
3. Kaavakartta 29.8.2024
4. Kaavaselostus liitteineen 29.8.2024
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, p. 050 464 3274
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää
1. merkitä tietoonsa saatetuksi kaavaan ehdotusvaiheessa saapuneen palautteen,
2. hyväksyä kaavanlaatijan vastineet kunnan virallisiksi vastineiksi palautteen antajille toimitettavaksi,
3. hyväksyä 29.8.2024 päivätyn Liesjärven ranta-asemakaavakartan selostuksineen (MRL § 52, hallintosääntö § 30).
Käsittely kokouksessa:
Kaavoittaja Miika Tuki oli läsnä asiantuntijana § 100 käsittelyn aikana klo 18.06-19.32 ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |