RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.06.2024/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | KHALL 27.11.2023 § 202 | |
Liite 2 | Niemi-Eskola -77 | |
Liite 3 | Niemi-Eskola Asemakaava |
Ympäristösuunnitelma_VE4 |
Rantapuiston suunnittelu
TEKLA 27.06.2024 § 19
146/10.03.01.01/2023
Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.11.2023 päättänyt hyväksyä rantapuiston asemakaavan pohjalta laaditun alustavan aluesuunnitelman luonnoksen riittäväksi lähtötiedoksi lopullisen suunnitelman laadintaa varten ja ohjeistanut teknistä johtajaa käynnistämään asemakaavan toteuttamista varten tarvittavien maa-alueiden hankinnan.
Rantapuisto toteutuessaan palvelee kuntalaisten virkistäytymistä ympäri vuoden ja tuo keskusta-alueen, ei ranta-asukkaille Tammelan strategiassakin viitattua ranta-asumisen vaikutelmaa. Alue, josta luonnos on laadittu, on kokonaisuudessaan ollut kaavoituksessa puistoa.
Aluesuunnitelma, joka pohjautuu 2014 toteutettuun asemakaavaan, pitää sisällään laajasti monimuotoisia eri ratkaisuja. Suunnitelma kokonaisuutena ei kunnan muiden hankkeiden yhteydessä ole taloudellisesti perusteltua, eikä edes mahdollista. Kunnanhallituksen päätöksessä todetaankin luonnoksen olevan varsinaisen suunnitelman pohjatieto, joten toteutusvaiheen suunnitelmien sisällön laadintaa tulee edistää ja tarpeellisin osin jakaa eri vaiheisiin.
Ratkaistaessa lopullisen toteutuksen laajuutta, mahdollista toteutuksen vaiheistamista sekä aikataulua, tulee huomioida myös alueen maanomistajien sekä naapuruston, eli kuntalaisten mielipide. Koska suunnitelma on laadittu jo toteutuneen asemakaavan 2014 pohjalta, voidaan todeta, että tuolloin suoritettu laajempi kuuleminen ei ole enää perusteltua.
Liitteet: Niemi-Eskola asemakaavakartta
Alkuperäinen alueen asemakaava -77
KHALL 27.11.2023 § 202
Oheismateriaali: Rantapuiston alustava luonnossuunnitelma 11.10.2023
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Projektipäällikkö Hannu Jalava puh. 050 521 9962
Kaavoittaja Miika Tuki puh. 050 464 3274
Tekninen johtaja Jari Kauppi puh. 040 861 1788
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää asettaa rantapuiston alustavan ympäristösuunnitelman yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää suunnitelmasta mahdolliset mielipiteet toteutusvaiheen suunnittelua varten.
Käsittely kokouksessa: Projektipäällikkö Hannu Jalava esitteli asiaa kokouksessa ja poistui ennen tämän pykälän päätöksentekoa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi: Maanomistajat
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |