RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 17
Lausunnon antaminen Papinsillan asemakaava, ehdotusvaihe
TEKLA 19.05.2026 § 17
126/10.02.03/2026
Tammelan kunnan ympäristölautakunta pyytää lausuntoa Papinsillan asemakaavan luonnosvaiheesta kokouksensa 15.4.2026 § 14 mukaisesti, lausunto pyydetään toimittamaan 1.6.2026 mennessä.
Asemakaavan luonnosvaiheen kaavakartta ja -selostus ovat olleet yleisesti nähtävillä kunnan 26.9-1.11.2025 välisen ajan. Kaavaa on tarkennettu saapuneiden lausuntojen pohjalta.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 8611 788
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, että Papinsillan
asemakaavan ehdotusvaiheen kokonaisuus on monipuolinen ja huolellisesti laadittu.
Kaavaratkaisu tukee alueen tulevaa asuinkäyttöä kokonaisvaltaisesti, ja erityisesti alueen sijainti vesistön läheisyydessä on otettu hyvin huomioon sekä asumisen että virkistyskäytön näkökulmasta.
Virkistysalueet ja -reitit muodostavat tarkoituksenmukaisen ja toimivan kokonaisuuden osaksi alueen maankäyttöä.
Päätös:
Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.