RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 16
Tammelan kunnan kulttuuriavustusten periaatteet
KHALL 09.02.2026
68/02.05.01.03.00/2026
Kunta tukee avustustoiminnallaan yhteisöjen yleishyödyllistä toimintaa ja edistää eri väestöryhmien hyvinvointia harkinnanvaraisin yleis- ja kohdeavustuksin talousarvioon varatuista määrärahoista.
Toimielimet päättävät tarvittaessa toimialansa avustustoiminnan yksityiskohtaisista jakoperiaatteista avustusten yleisiä periaatteita tarkentaen.
Tammelan kunnan kulttuuripalveluiden avustusperiaatteet on viimeksi hyväksytty Tammelan kunnan sivistyslautakunnassa 20.2.2019. Kulttuuri on vuoden 2024 alusta siirtynyt Tammelan kunnassa talous- ja hallintopalvelujen alaisuuteen. Kulttuuriavustusten periaatteet tulee ajantasaistaa päätöksenteon näkökulmasta, tarkentaen avustusten yleisiä periaatteita sekä vastaamaan kulttuurikentän toimintaa Tammelassa.
Ehdotus uudistetuiksi kulttuuriavustusten periaatteiksi, sekä uudistettu kulttuurin yleisavustusten pistetystaulukko, ovat tämän asiakirjan liitteenä.
Pääperiaatteet uudistuksessa ovat seuraavat: Kulttuuriavustuksia myönnetään kalenterivuoden toimintaan yleisavustuksina sekä kohdeavustuksina. Kulttuuriavustusten hakijana voi olla tammelalainen (kotipaikka Tammela) tai Tammelassa toimiva yhdistys tai yhteisö, sekä kohdeavustuksissa myös ryhmä tai tammelalainen taiteen ja kulttuurin tekijä. Kulttuuriavustusta on mahdollista hakea osarahoituksena toimintaan tai hankkeeseen, joka luo tai kehittää tammelalaista kulttuuritoimintaa. Avustusten tavoitteena on tukea vapaata kulttuuritoimintaa ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä, edistää hyvinvointia sekä monipuolistaa Tammelan kulttuuritarjontaa ja luoda mahdollisuudet tehdä näkyväksi tammelalaista kulttuuria.
Huomionarvoinen on myös muutos vaadittavien liitteiden osalta. Uudistetuissa periaatteissa ehdotetaan, että edellisen kauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen osalta kohdeavustusta hakevalta ryhmältä tai yksityishenkilöltä voidaan katsoa hyväksytyksi myös muu riittävä selvitys, mikäli em. asiakirjoja ei ole saatavilla.
Valmistelija: Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Sirkka Laine, p. 040 778 1923
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää
- muuttaa Tammelan kunnan kulttuuripalveluiden avustuksen nimen muotoon Tammelan kunnan kulttuuriavustus ja
- hyväksyä uudistetut kulttuuriavustusten periaatteet ehdotuksen mukaisesti
Päätös: