RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.02.2026/Pykälä 2
Maastoliikennelain mukainen lupa Istira Oy:lle kiinteistölle 834-404-1-107
YMPAR 11.02.2026 § 2
47/11.01.03/2026
Istira Oy on jättänyt Tammelan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle maastoliikennelain (1710/1995) 30 §:n mukaisen hakemuksen, joka koskee ralliajojen järjestämistä huhti-marraskuun välisenä aikana yksityisellä pelto- ja metsäalueella Hykkilän kylässä kiinteistöllä 834-404-1-107.
Samalle alueelle, samaan toimintaan on myönnetty lupa Tammelan
ympäristölautakunnan päätöksellä 22.5.2024 § 46. Uudella
lupahakemuksella on tarkoitus päivittää toiminnan toteuttamisajat
yrityksen kysyntää vastaavaksi. Muilta osin toiminnan olosuhteet
pysyvät ennallaan. Nykyisen luvan ehtojen mukaisesti toiminnan olennainen muuttaminen edellyttää uuden luvan hakemista.
Hakemus on tullut vireille 5.1.2026. Lupaa haetaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Kuulutus hakemuksesta ja hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävinä kuulutusajan Tammelan kunnan verkkosivulla 12.1.–2.2.2026. Hakemuksesta on 12.1.2026 päivätyllä kirjeellä annettu erikseen tieto tiedossa oleville asianosaisille. Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia eikä mielipiteitä.
Nykyisen luvan määräysten mukaan rata-alueella saa järjestää ajoja 1.4.–30.11. vuosittain enintään 10 päivänä. Ajoja saa järjestää viikoittain enintään kahtena (2) päivänä. Päivittäinen ajoaika on arkipäivisin ja lauantaisin klo 10–18. Ajoja ei saa järjestää sunnuntaisin eikä arkipyhinä.
Uuden luvan myötä rata-alueella saisi järjestää ajoja vuosittain 1.4.–30.11. välisenä aikana enintään 40 tapahtumapäivänä. Näistä enintään 20 tapahtumapäivää saisi sijoittua viikonlopuille (lauantai ja sunnuntai) ja enintään 20 tapahtumapäivää arkipäiville. Päivittäinen ajoaika olisi arkipäivisin klo 9–19 ja viikonloppuisin klo 10–18. Toiminnan järjestäminen olisi sallittua myös arkipyhinä, jotka luetaan tapahtumapäivien lukumäärää laskettaessa viikonlopun tapahtumapäiviksi, ja joihin sovellettaisiin viikonlopun mukaista ajoaikaa (klo 10–18).
Päätösehdotus on liitteenä.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Ympäristötarkastaja Mira Aalto, puh. 040 187 2716
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan lupapäätöksen ja myöntää maastoliikennelain mukaisen toistaiseksi voimassa olevan luvan Istira Oy:lle ralliajojen järjestämiseen kiinteistöllä 834-404-1-107.
Asian käsittely: Ympäristötarkastaja Mira Aalto oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asioiden § 2 ja § 7 käsittelyn aikana klo 17.11–17.31 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.