RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 22.10.2025/Asianro 66
Talousarvio vuodelle 2026 ja taloussuunnitelma 2027-2028: Perusopetuksen palvelualue
SIVLA 22.10.2025
222/02.02.00/2025
Kunnanhallitus on asettanut sivistystoimialan vuoden 2026 talousarvioraamiksi 10 289 936 €. Raamin laatimisessa on huomioitu työ- ja virkaehtosopimusten mukaiset palkkojen korotukset siten, että henkilöstökulut kasvavat 3,18 % ja palkkojen sivukulut 21 %. Raamin käsittelyvaiheessa on kunnanhallitus edellyttänyt toimialoja vähentämään esitettyjä menojaan. Tammelan kuntastrategiassa on linjattu, että talouden tasapainoon pyritään mitoittamalla palveluiden tuottamisessa tarvittavat henkilö- ja tilaresurssit oikein. Perusopetuksen palvelualueen talousarvioehdotus sisältääkin henkilöstön vähennystoimia laskeva oppilasmäärä huomioon ottaen siten, että sekä yläkoulun että alakoulujen opettajamäärää vähennetään molempien osalta kahdella henkilöllä.
Perusopetuksen talousarvioehdotus ulkoisille nettomenoille vuodelle 2026 on 5 733 114 euroa. Muutos vuoden 2025 talousarvioon verrattu-na on – 251 090 euroa (- 4,2 %).
Perusopetuksen toiminnalliset tavoitteet painottuvat inklusiivisin toimintamallin toteuttamiseen Tammelan peruskouluissa. Inklusiivinen malli perustuu valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteisiin. Tammelassa inklusiivistä toimintaa tukevat yhtenäisen opinpolun rakentaminen ja ”raja-aitojen” madaltaminen sekä Prokoulu-toiminta.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Portaan koulun rehtori Ilona Hackzell, puh. 040 681 2316
Riihivalkaman koulun rehtori Johanna Saarikallio, puh. 050 381 3390
Teuron koulun rehtori Miika Forsten, puh. 040 652 7317
Yhtenäiskoulu Harmonian rehtori Katja Lehtoranta, puh. 050 557 1866
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta hyväksyy liitteen mukaisesti perusopetuksen palvelualueen vuoden 2026 talousarvioesityksen 5 733 114 euroa (ulkoinen netto) ja lisäksi kustannuspaikkatasoisesti vuosille 2027-2028 euromääräisesti suunnitelmavuodet, jotka ovat v. 2026 tasolla.
Päätös: