RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 6 | Tietotilinpäätös 2024 |
Tietotilinpäätös vuodelta 2024
KHALL 24.03.2025 § 46
124/07.01.01/2024
Tietosuoja-asetuksen mukaan rekisterinpitäjä on vastuussa omien henkilötietoja sisältävien tietovarantojensa osalta tietosuoja-asetuksen vaatimusten mukaisesta käsittelystä. Rekisterinpitäjä on tässä tapauksessa Tammelan kunta. Vaatimustenmukainen käsittely toteutetaan organisatorisin ja teknisin toimenpitein ja näitä toimenpiteitä ovat esimerkiksi henkilöstön koulutukset, sisäiset ohjeet ja määräykset sekä salassapitosopimukset tai -sitoumukset. Tietosuoja-asetuksen mukaisia tietosuojaperiaatteita on noudatettava aina, kun käsitellään henkilötietoja.
Tietotilinpäätös on tapa seuranta tietosuojan toteutumista. Lisäksi tietosuoja-asetuksessa määritetään rekisterinpitäjälle osoitusvelvollisuus. Osoitusvelvollisuus tarkoittaa, että rekisterinpitäjän on myös pystyttävä osoittamaan noudattavansa tietosuojalainsäädäntöä. Osoitusvelvollisuuden tarkoituksena on myös näyttää, miten rekisterinpitäjä kunnioittaa henkilötietojen käsittelyn kohteena olevien tietosuojaa. Osoitusvelvollisuuden toteuttaminen lisää luottamusta rekisterinpitäjän toimintaan.
Tietotilinpäätös kertoo ajantasaisen tilannekuvan henkilötietojen käsittelyn nykytilasta. Siinä myös kuvataan henkilötietojen käsittelyyn liittyviä kehittämistarpeita, jotka kootaan tietosuojaryhmän vuosikellon sisällöstä. Nyt käsiteltävänä ja liitteenä oleva tietotilinpäätös on toinen Tammelan kunnassa laadittu tietotilinpäätös.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuodelta 2024 laaditun tietotilinpäätöksen.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |