Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.03.2025/Pykälä 15



 

Tammelan kunnan rakennusjärjestyksen uudistus

 

YMPAR 11.12.2024 § 98 

 

 

Tammelan kunnassa on ollut rakennusjärjestyksen uudistamisprosessi käynnissä. Viimeisin vaihe uudistamisessa on ollut, kun nähtävillä olleeseen rakennusjärjestysehdotukseen saapuneiden lausuntojen pohjalta valmistelijat ohjeistettiin tarkentamaan rakennusjärjestysehdotusta hyväksyntää varten (YMPAR 11.10.2023 § 50). Rakennusjärjestyksen uudistamisessa päätettiin kuitenkin jäädä odottamaan uuden rakentamislain ja rakentamislain korjaussarjan vaikutuksia rakennusjärjestykseen, jotta rakennusjärjestys voidaan toteuttaa yhteensopivana uuden lainsäädännön kanssa.

 

Aiemman rakennusjärjestyksen ehdotusvaiheen jälkeen eduskuntaan on tuotu käsittelyyn rakentamislain korjaussarja HE101/2024 vp, jossa rakennusjärjestyksen toimivaltaa on vähennetty esim. rakentamisluvan tarpeesta vapautettujen rakennusten osalta. Uudessa rakennusjärjestysehdotuksessa on huomioitu rakentamislain ja rakentamislain korjaussarjan hallituksen esityksen mukaiset muutokset rakennusjärjestykseen.

 

Aiemman rakennusjärjestysehdotuksen ja kuntaliiton tekemän uuden rakentamislain mukaisen mallirakennusjärjestyksen pohjalta on laadittu uusi rakennusjärjestysehdotus, joka jatkaa Tammelan rakennusjärjestyksen uudistamisprosessia. Uutta rakennusjärjestysehdotusta laadittaessa rakentamislain korjaussarjan lopullisia lakimuutoksia ei ole vielä vahvistettu, joka voi aiheuttaa rakennusjärjestykseen muutostarpeita myös jatkossa.

 

Liite:  Rakennusjärjestysehdotus liitteineen.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki puh. 050 464 3274

Rakennustarkastaja Tuomas Suvitie puh. 040 159 4083

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja Jari Kauppi

 

Päätösehdotus: Tammelan kunnan ympäristölautakunta päättää

1) Asettaa ehdotusvaiheen rakennusjärjestyksen liitteineen MRL § 65 ja päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi.

 

Käsittely kokouksessa:

 

Rakennustarkastaja Tuomas Suvitie ja kaavoittaja Miika Tuki olivat läsnä asiantuntijoina § 98 käsittelyn aikana klo 18.06-19.32 ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Tammelan kunnan ympäristölautakunta päätti asettaa ehdotusvaiheen rakennusjärjestyksen liitteineen MRL § 65 ja
päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi

 

YMPAR 12.03.2025 § 15  

129/10.03.00.00/2022  

 

Rakennusjärjestysehdotus sekä rakennusjärjestyksen uusimiseen liittyvät liitteet asetettiin julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi 30.1.-28.2.2025. Kuntaan toimitettiin määräaikaan mennessä yhteensä 4 kpl lausuntoja, joista kahdessa on ilmoitettu, ettei rakennusjärjestyksestä ole lausuttavaa. Saapuneissa lausunnoissa on esitetty huomautuksia, tarkennuksia ja lisäyksiä useisiin rakennusjärjestyksen kohtiin, liittyen mm. teknisiin määrityksiin, ilmastonmuutoksen hallintaan ja rakentamisen määrään. Saapuneet lausunnot ovat kokonaisuudessaan asian liitteinä. Lausuntoihin on laadittu vastineet, jotka on esitetty liitteenä olevassa vastineraportissa.

 

Lausuntojen pohjalta rakennusjärjestyksestä on laadittu päivitetty versio Tammelan kunnan uudeksi rakennusjärjestykseksi.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki puh. 050 464 3274

Rakennustarkastaja Tuomas Suvitie puh. 040 159 4083

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää
1) merkitä tietoonsa saatetuiksi rakennusjärjestyksen ehdotusvaiheessa saapuneet lausunnot,
2) hyväksyä esitetyt vastineet lausuntoihin sekä esitetyt muutokset rakennusjärjestysehdotukseen,
3) hyväksyä osaltaan rakennusjärjestysehdotuksen sekä esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Aineistoon voidaan tehdä vielä teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä.

 

Asian käsittely: Rakennustarkastaja Tuomas Suvitie ja kaavoittaja Miika Tuki olivat läsnä asiantuntijoina § 15 käsittelyn aikana klo 18.18-18.51 ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.