RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.12.2024/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Taksa 1.4.2025 |
Tammelan Vesihuoltolaitoksen hinnoittelun tarkistaminen
TEKLA 19.12.2024 § 40
379/02.05.00/2024
Tammelan Jäteveden perusmaksuja on korotettava vastaamaan nykyisiä kustannuksia.
Tammelan vesihuoltoverkosto tarvitsee lähivuosina yhä enemmän kunnostustöitä, jotta pystymme jatkossakin varmistamaan asukkaille luotettavan ja toimintavarman vesihuollon. Saneerausinvestoinnit ovat keskeisiä myös ympäristöhaittojen minimoimiseksi, sillä huonokuntoinen verkosto on altis häiriöille. Vuotavat tai huonokuntoiset viemärit voivat aiheuttaa kiinteistötulvia, ylivuotoja tai lisäkuormitusta, mikä lisää ympäristöhaittoja. Nykyisillä vesimaksuilla näitä välttämättömiä investointeja ei kuitenkaan pystytä kattamaan.
Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen on katettava maksutuloillaan kaikki menonsa eli käyttötaloutensa, investointinsa ja pääomakustannuksensa.
Maksurakennetta on kehitettävä siten, että tulevaisuudessa pystytään aiempaa paremmin kattamaan perusmaksutuloilla vesihuollon vedenkulutuksesta riippumattomia kiinteitä kustannuksia.
Myös vesihuollon muista palveluista perittäviä maksuja on päivitetty vastaamaan nousseita kustannuksia.
Liitteet: Päivitetyt Taksat liite, 1.
Vesilaitosten hintavertailu, liite 2.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Jonne Torikka p. 050 313 2140
Työnjohtaja Lauri Ryhtä p. 050 4383312
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää korottaa vesihuollosta perittäviä maksuja päivitetyn taksataulukon mukaisesti 1.4.2025 alkaen.
Käsittely kokouksessa:
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Jonne Torikka oli asiantuntijana läsnä kokouksessa teams-yhteydellä klo 17.06 - 17.20 ja poistui kokouksesta ennen tämän pykälän päätöksentekoa.
Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Vesihuoltolaitos
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |