Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 45



 

Liesjärven ranta-asemakaavan päivittäminen

 

KHALL 06.02.2023 § 16 

 

 

Liesjärven voimassa oleva ranta-asemakaava on lääninhallituksen 9.4.1974 vahvistama, ja maanomistajien on tarkoitus päivittää kaavaa vastaamaan paremmin nykytilannetta. Nykyisessä ranta-asemakaavassa kaavan tontit on osoitettu loma-asuntoalueeksi, jolla rakennettavaa kerrosalaa saa olla enintään 80k-m2. Nykytilanteessa kunnan vuonna 2012 voimaan tulleessa rakennusjärjestyksessä kaavoittamattoman ranta-alueen vapaa-ajanasuintontille saa rakentaa 200 m2. Kaavapäivityksen tavoitteena onkin päivittää vapaa-ajanrakennuspaikkojen maankäyttöä sekä rakennusoikeuksia vastaamaan alueen nykytarpeita ja rakennusjärjestyksen määrityksiä.

 

Maanomistajat ovat laatineet aloitteet ranta-asemakaava päivittämisestä ja palkanneet kustannuksellaan kaavakonsultiksi kaavaa laatimaan Nosto Consulting Oy:n. Kaavakonsultti on laatinut hankkeelle osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen selostuksineen. Kaava-alueelle on laadittu pohjakartta, lisäksi on käyty alueen rakennuskanta läpi kaavoitustyön pohjaksi.

 

Liitteet:  Maanomistajien kaava-aloitteet

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.11.2022

Kaavaluonnos 24.11.2022

Kaavaselostus liitteineen 24.11.2022

 

Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, puh. 050 464 3274

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

1)     aloittaa ranta-asemakaavamuutoksen laatimisen esitetyille kiinteistöille,

2)     hyväksyä 24.11.2022 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman kaavoitustyön pohjaksi,

3)     hyväksyä asetettavaksi vireilletulo- ja luonnosvaiheen asiakirjoina 24.11.2022 päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä ranta-asemakaavaluonnoksen selostuksineen MRL:n 62 ja 63 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi,

4)     pyytää kaavamateriaalista mahdolliset lausunnot seuraavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä: Hämeen ely-keskus, Hämeen liitto, Hämeenlinnan kaupunginmuseon kulttuuriympäristöyksikkö, Tammelan kunnan tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta, Kanta-Hämeen hyvinvointialue (mm. pelastuslaitos).

 

Asian käsittely: Kaavoittaja Miika Tuki oli kokouksessa esittelemässä §:ää 16 ja §:ää 17 koskevia asemakaavapäivityksiä klo 18.34-18.40.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Ote:  Kaavoittaja

 

KHALL 25.03.2024 § 45  

    

 

Liesjärven ranta-asemakaavan päivittämishanke oli luonnoksena yleisesti nähtäville kunnan internetsivuilla ja kunnanvirastolla 5.6.-6.7.2023 välisenä aikana. Kaavaan saatiin lausunnot Hämeen ely-keskukselta, Riihimäen kaupungilta (Etelä-Hämeen ympäristöterveydeltä), Hämeenlinnan kaupunginmuseolta (alueellinen vastuumuseo) ja Tammelan kunnan ympäristölautakunnalta. Hämeen liitto ei katsonut omalta osaltaan tarpeelliseksi lausua kaavasta. Yksityisten tahojen mielipiteitä ei kaavaan luonnosvaiheessa saapunut.

 

Luonnosvaiheen jälkeen valmistui selostuksen liitteenä oleva kaavan luontoselvitys, joka on ollut käytettävissä ehdotusta laadittaessa. Kaavaa laativa Nosto Consulting Oy on valmistellut kaavan ehdotusvaiheen nähtävillä oloa varten, ja laatinut kaavoittajan vastineet kaavaan saapuneeseen palautteeseen. Kaavoittajan vastineet ovat selostuksen liitteenä.

 

Liitteet:  Kaavakartta, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos

  Kaavaselostus, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos

Kaavakartta ja määräykset, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos

Suunnittelualueen rakennuskanta, Liesjärven ranta-asemakaavan muutos

Liesjärven ranta-asemakaavan muutoksen luontoselvitys

Lausunnot kaavaluonnoksesta

Vastineet luonnosvaiheen lausuntoihin

 

 

Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, p. 050 464 3274

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää 

 

1)     merkitä saapuneet lausunnot tietoonsa saatetuksi,

 

2)     hyväksyä asetettavaksi ehdotusvaiheen asiakirjoina 23.10.2023 päivätyt ranta-asemakaavakartan ja kaavaselostuksen liitteineen MRL:n 65 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi,

 

3)     pyytää kaavamateriaalista mahdolliset lausunnot seuraavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä: Hämeen ely-keskus, Hämeenlinnan kaupunginmuseo, Tammelan kunnan tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta, Kanta-Hämeen hyvinvointialue (pelastuslaitos) ja Riihimäen kaupunki (Etelä-Hämeen ympäristöterveys).

 

Asian käsittely: Kaavoittaja Miika Tuki oli läsnä kokouksessa klo 17.04-17.17 selostamassa ranta-asemakaavan päivittämistä ja vastaamassa kunnanhallituksen kysymyksiin. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.