Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023 klo 16:00 - 18:02 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
223   Kokouksen järjestäytyminen
224 Kaavoituskatsaus
225 Lausunto valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2025 - 2032
226   Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Suomen Erityisjäte Oy:n vaarallisen jätteen kaatopaikan laajentamisen ympäristölupahakemuksesta kiinteistöllä 834-437-2-97
227   Esitys Vanajavesisäätiön perusrahoitusosuuksien päivittämiseksi
228   Laitoshuoltajan toimen täyttölupa
229   Valtuustoaloite koskien taloushallinnon järjestelmiä
230   Vastaus valtuustoaloitteeseen koulukeskuksen ns. uuden osan säilyttämisestä ja Kirkonkylän esiopetuksen siirtämisestä tähän osaan
231   Vastaus valtuustoaloitteeseen: Selvitetään varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeet koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen
232   Valtuustoaloitteen ´Ryhmäpuutarha-alueen rakentaminen palstaviljelyn mahdollistamiseksi Tammelan keskustassa´ ohjaus valmisteluun
233   Valtuustoaloitteen ´Yli 65-vuotiaiden tammelalaisten käyntimaksun tukeminen Forssan vesihelmi-uimalassa´ ohjaus valmisteluun
234   Kunnanvaltuuston 11.12.2023 tekemien päätösten täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta
235   Kunnanjohtajan esittelemät muut ajankohtaiset asiat
236   Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
237   Ilmoitusasiat
238   Tontin ostaminen kuolinpesältä

Osallistuja Tehtävä
Pura Eero Puheenjohtaja
Pärssinen Simo Jäsen
Rahkonen Maija-Stiina Jäsen
Vainio Heikki 2. varapj.
Siikonen Janne Jenni Rauhaniemen henkilökohtainen varajäsen
Uusitalo Terhi Manu Alarton henkilökohtainen varajäsen
Jasu Olli-Pekka Kv:n pj.
Koivula Jarkko Kv:n 3. varapj.
Laajalehto Arja Kv:n 1. varapj.
Alatalo Juuso Esittelijä
Jokikoivu-Hiukkamäki Jaana Pöytäkirjanpitäjä
Kantonen Anni Hanketyöntekijä
Kauppi Jari Tekninen johtaja
Laakso Paula Varhaiskasvatuspäällikkö
Leinikka Taavi Talous- ja hallintojohtaja
Tuki Miika Kaavoittaja

Nähtävilläolo
Julkisessa tietoverkossa
Alkaen 21.12.2023