Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 152


 

Työterveyshuollon sopimuksen jatkaminen ajalle 1.10. - 31.12.2023

 

KHALL 28.08.2023 § 152  

133/01.04.02.00/2022  

 

Suomen Terveystalo Oy:n ja Forssan kaupungin, Jokioisten, Ypäjän ja Tammelan kuntien sekä Loimijoen Kuntapalvelut Oy:n välillä 26.6.2019 allekirjoitettu määräaikainen sopimus työterveyspalveluiden tuottamisesta päättyy 30.9.2023.

 

Tällä hetkellä käytössä on sopimuksesta viimeinen optiovuosi, josta on päätetty Tammelan kunnanhallituksessa 25.4.2022 § 128. Tilaajat ovat parhaillaan kilpailuttamassa työterveyspalveluidensa hankintaa. Uusi työterveyspalveluiden hankintasopimuskausi alkaa 1.1.2024 alkaen.

 

On tarpeen sopia työterveyshuollon palveluiden jatkamisesta Suomen Terveystalo Oy:n kanssa 1.10.2023 alkaen siihen saakka, kunnes työterveyspalveluiden palvelutuotanto työterveyssopimuksen piirissä alkaa.

 

Selvyyden vuoksi todetaan, että kyseessä on suorahankinta 1.10.2023 alkaen siihen saakka, kunnes työterveyspalveluiden palvelutuotanto uuden sopimuksen piirissä alkaa. Kyseiset työterveyspalvelut hankitaan suorahankintana, koska tilaajilla työnantajina on lakisääteinen velvollisuus järjestää työntekijöidensä työterveyspalvelut keskeytyksettä eikä työterveyspalveluiden kilpailutuksen hankintapäätös ole vielä tiedossa alkuperäisen sopimuksen optiokauden päättyessä. Suorahankintasopimuskaudella 1.10.2023 alkaen työterveyspalveluiden hinnat muodostuvat Terveystalon kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

 

Työnantajien Kela-korvausten oikeellisuuden varmistamiseksi sopimuskaudella 1.1.-30.9.2023 syntyneen mahdollisen asiakaskohtaisen kattohinnan ylitys sovitaan käytettäväksi loppuvuoden työterveyslaskujen maksuun.

 

Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola, puh. 050 569 6348

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hankkia työterveyshuollon palvelut suorahankintana Suomen Terveystalo Oy:ltä 1.10.-31.12.2023 väliseksi ajaksi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote:  Suomen Terveystalo Oy, henkilöstöpäällikkö