Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 131


 

Työvapaahakemus, varhaiskasvatuksen sosionomi

 

KHALL 19.06.2023 § 131  

203/01.01.03.06/2023  

 

Varhaiskasvatuksen sosionomi, joka on valittu tehtäväänsä 1.8.2023 alkaen, on hakenut palkatonta työvapaata työstään 1.8.2023-30.6.2024 väliseksi ajaksi. Hänellä on tarkoitus työskennellä toisen työnantajan palveluksessa. Hakija perustelee virkavapaataan sillä, että tehtävä antaa hänelle tilaisuuden kartuttaa ammattitaitoaan ja osaamistaan laajemmin kasvatus- ja sosiaalialalla.

 

Tammelan kunnassa on käytössä kunnanhallituksen 6.6.2022 § 163 vahvistamat periaatteet harkinnanvaraisen virkavapauden/työloman myöntämiseen, jotka periaatteet tulivat voimaan 1.8.2022 alkaen. Periaatteiden mukaan vuoden virkavapaa/työloma voidaan myöntää vain, jos hakija on ollut vakituisesti Tammelan kunnan palveluksessa yli 5 vuotta tai ulkopuolisen määräaikaisen viran/toimen hoitamisen arvioidaan merkittävästi hyödyntävän henkilön varsinaisen tehtävän hoitoa. Palkatonta virkavapautta/työlomaa voidaan myöntää toisen ulkopuolisen määräaikaisen viran/toimen hoitamiseksi pääsääntöisesti enintään kuudeksi kuukaudeksi.

 

Hakija on valittu varhaiskasvatuksen vakituiseen tehtävään vasta 1.8.2023 alkaen, joten hän ei ole ollut Tammelan kunnan palveluksessa vaadittua 5:tä vuotta. Toisen työnantajan palveluksessa työskentelyn ei myöskään voida tässä tapauksessa kartuttavan ammattitaitoa ja osaamista juuri kyseiseen tehtävään.

 

Hallintosäännön 44 §:n mukaan kunnanhallitus päättää henkilöstön yli 6 kuukauden mittaisista harkinnanvaraisista virka- ja työvapaista.

 

Oheismateriaali: Työvapaa-anomus

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, puh. 040 706 2667

  Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola, puh. 050 569 6348

  Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää olla myöntämättä haettua työvapaata. 

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote:  Työvapaan hakija, varhaiskasvatuspäällikkö, esimies