RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2022/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TAMMELAN HYVINVOINTIKERTOMUS JA -SUUNNITELMA VUOSILLE 2021-2025
SIVLA 15.12.2021 § 93
Hyvinvointikertomus on kuvaus tammelalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä sen pohjalta asetetuista terveyden edistämisen tavoitteista kunnassa.
Kunnassa valmistellaan laaja hyvinvointikertomus kerran valtuustokaudessa ja sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain hyvinvointiraportissa. Hyvinvointikertomustyö jakaantuu kertomusosaan, jossa kuvataan hyvinvoinnin nykytilanne ja suunnitelmaosaan, jossa on kuvattu tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin parantamiseksi.
Kunnan lakisääteisiin tehtäviin kuuluu asukkaidensa terveyden ja hyvin-voinnin, sekä näihin vaikuttavien tekijöiden seuraaminen. Hyvinvointikertomus on kunnan työväline hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun, seurantaan, arviointiin ja raportointiin. Hyvinvoinnin edistäminen on terveyteen sijoittamista ja tietoista voimavarojen kohdentamista ja vaikuttamista terveyden taustatekijöihin.
Tammelan hyvinvointikertomusta on työstetty kuuden hengen ydin hyvin-vointiryhmässä sekä laajassa, toimialat ylittävässä hyvinvointiryhmässä, jossa on jäsen myös luottamushenkilöistä, nuorisovaltuustosta, seurakunnasta ja FSHKY:sta. Taustamateriaalia hyvinvointikertomus- ja suunnitelmatyöhön on koottu valtakunnallisista tietokannoista ja tutkimuksista sekä Tammelan kunnan hyvinvointikyselystä. Hyvinvointikyselyä on käyty läpi valtuustosemi-naarissa 27.9 ja yhdistysillassa 6.10. Lisäksi nuorisovaltuustossa on käsitelty nuorten hyvinvoinnin ja terveyden tilaa Tammelassa 28.8.
Tammelan kunnan hyvinvointikertomuksessa on hyödynnetty Kanta-Hämeen hyvinvointikertomuksen painopisteitä ja niistä johdettuja tavoitteita. Tammelan kunnan hyvinvointikertomus luo kuvan tammelalaisten hyvinvoinnista ja suunnitelmaosassa on pyritty vastaamaan Tammelan hyvinvoinnin tunnis-tettuihin haasteisiin.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Hyvinvointikoordinaattori Tiina Hongisto, puh. 050 379 1189
Päätösehdotus: Tammelan kunnan sivistyslautakunta hyväksyy Tammelan kunnan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2021-2025 ja lähettää kertomuksen ja suunnitelman edelleen Tammelan kunnan kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Käsittely: Hyvinvointikoordinaattori Tiina Hongisto liittyi Teams-kokoukseen klo 17:06 esittelemään asiaa lautakunnalle. Tiina Hongisto poistui kokouksesta klo 18:04 ennen päätöksen tekoa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
KHALL 10.01.2022 § 4
372/00.01.03/2021
Valmistelija: Hyvinvointikoordinaattori Tiina Hongisto, puh. 050 379 1189
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Tammelan kunnan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman
2021-2025.
Käsittely kokouksessa:
Hyvinvointikoordinaattori Tiina Hongisto esitteli asiaa kokouksessa
kello 17.05 - 17.26 ja poistui ennen päätöksentekoa.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |