RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
VARHAISKASVATUKSEN TÄYTTÖLUVAT TOIMINTAVUODELLE 2022-2023
KHALL 25.01.2022 § 25
20/01.01.01.00/2022
Varhaiskasvatuksen täyttöluvat toimintakaudelle 2022-2023
1) 1 varhaiskasvatuksen erityisopettaja 1.8.2022 alkaen
2) 4 varhaiskasvatuksen opettajaa 1.8.2022 alkaen
3) 2 varhaiskasvatuksen sosionomia, määräaikainen ajalle 1.8.2022-30.6.2023
4) 4 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 1.8.2022 alkaen
5) 3 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa, määräaikainen ajalle 1.8.2022 - 30.6.2023
6) 1 perhepäivähoitaja, määräajalle 1.8.2022 - 31.7.2023
Varhaiskasvatuksen palvelualueelle haetaan täyttölupia neljälle vakituiselle varhaiskasvatuksen opettajalle, joista kolmelta edellytetään esiopettajan kelpoisuutta. Osa näistä työsuhteista oli auki jo vuosi sitten, mutta silloin esiopetuskelpoisia hakijoita ei ollut riittävästi työsuhteiden täyttämiseen. Lisäksi Tammela on määrätty kokeilukunnaksi kaksivuotisen esiopetuksen järjestämiskuntana, jolloin ryhmän opettajalla on oltava esiopettajan kelpoisuus.
Lisäksi haetaan täyttölupaa neljälle varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien työsuhteita on ollut määräaikaisena jo pidempään perustuen väestöennusteiden mukaiseen lapsimäärän vähenemiseen. Ryhmiä on aloitettu toimintakauden alkaessa pienempinä ryhmäkokoina, mutta ryhmät ovat täyttyneet toimintavuoden aikana. Myös henkilöstön saatavuudesta on pulaa.
Varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä vakituista henkilöstöä yhteensä 52 ja määräaikaista henkilöstöä 16. Yhteensä henkilöstöä on 68, joista kaksi työskentelee hankkeessa. Palkkamäärärahat on varattu talousarvioon 66 työntekijälle. Vakituisessa työsuhteessa on tällä hetkellä varhaiskasvatuksen opettajia 15 (heistä opettajankoulutus 7 ja sosionominkoulutus 8), varhaiskasvatuksen lastenhoitajia 22, perhepäivähoitaja päiväkodissa 1, perhepäivähoitaja 10, varhaiskasvatuksen erityisopettaja 1, varhaiskasvatusyksikön vastaava 2, varhaiskasvatuspäällikkö 1.
Varhaiskasvatuksen henkilöstötarve on mitoitettu lakisääteisten ryhmäkokojen mukaisesti ja lakisääteisen riittävän lapsen tuen ja henkilöstön sijaistarpeiden kattamiseksi (varhaiskasvatuslaki 540/2018 25 §, 35-37 §). Varhaiskasvatuslaki edellyttää varhaiskasvatuksen järjestäjiä varautumaan riittävään sijaistarpeeseen toimintakauden aikana. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien täyttöluvissa on viisi varahenkilön tehtävää. Sijaisten saatavuus on ollut heikkoa, ja sijaisten haku vie myös kohtuuttomasti esihenkilöiden työaikaa.
Varhaiskasvatuksen lapsimäärä on tammikuun 2022 tilanteen mukaan 236 lasta. Ennuste elokuussa alkavalle kaudelle on väestöennusteen mukaan 232 lasta, kun kaikille 2-6-vuotiaille lapsille varataan varhaiskasvatus- tai esiopetuspaikka. Täyttölupa-anomus on tehty huomioiden koko varhaiskasvatuksen henkilöstötarve. Mikäli tilanne muuttuu, avataan rekrytointi ainoastaan tarvittaville täyttöluville.
Valmistelija: Varhaiskasvatuspäällikkö, Paula Laakso puh. 050 372 2267
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvat
1) 1 varhaiskasvatuksen erityisopettaja 1.8.2022 alkaen
2) 4 varhaiskasvatuksen opettajaa 1.8.2022 alkaen
3) 2 varhaiskasvatuksen sosionomia, määräaikainen ajalle 1.8.2022-30.6.2023
4) 4 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 1.8.2022 alkaen
5) 3 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa, määräaikainen ajalle 1.8.2022 - 30.6.2023
6) 1 perhepäivähoitaja, määräajalle 1.8.2022 - 31.7.2023
Käsittely kokouksessa:
Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso esitteli § 25-26 asiat
kokouksessa kello 17.08 - 17.27 ja poistui ennen päätöksentekoa.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |