Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 170



 

VALTUUSTOALOITE / SEUTUKUNNALLISEN MAAHANMUUTTAJANEUVOSTON TAI MONIKULTTUURISUUSNEUVOSTON PERUSTAMINEN

 

KVALT 30.05.2022    

 

 

Valtuutettu Sari Kaakinen luki Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän
valtuustoaloitteen.

 

Esitämme, että perustamme seutukunnallisen maahanmuuttajaneuvoston tai monikulttuurisuusneuvoston, pääasia kuitenkin on se, että seutukunnallamme aletaan edistää maahanmuuttajien ja viranomaisten välistä yhteistyötä sekä muuta monikulttuurista työtä osallistaen erilaiset yhteisöt ja yhdistykset, tavoitteena kotoutumisen edistäminen, syrjäytymisen ehkäiseminen, yhdenvertainen kohtelu, eri kulttuurien kohtaaminen sekä työllistäminen.

 

Liite:   Valtuustoaloite / Seutukunnallisen maahanmuuttajaneuvoston tai                            monikulttuurisuusneuvoston perustaminen               

 

Päätös:  Kunnanvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

KHALL 06.06.2022 § 170  

188/00.01.03/2022  

 

Kunnanvaltuusto on 30.5.2022 lähettänyt kunnanhallitukselle valmisteluun Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän
valtuustoaloitteen koskien seutukunnallisen maahanmuuttajaneuvoston tai monikulttuurisuusneuvoston perustamista.

 

Hallintosäännön 2. luvun 8. kohdan mukaan kunnanhallitus on toimivaltainen päättämään valtuustoaloitteen käsittelystä.

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:   Vs. kunnanjohtaja  

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen johtoryhmälle valmisteltavaksi.

 

Käsittely kokouksessa:

  Vs. kunnanjohtaja totesi, että aloitteen tekijöihin kuuluu  
  Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän lisäksi myös Suomen
  Kristillisdemokraattien valtuutettu.

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.