RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 168
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KUNNANHALLITUKSEN KOKOUSAJAT SYYSKAUDELLA 2022
KHALL 06.06.2022 § 168
360/00.01.01.00/2021
Tammelan kunnan hallintosäännön 84 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kutsu ja esityslista toimielimen kokoukseen on lähetettävä erikseen kullekin luottamushenkilölle ja esittelijöille sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, viimeistään neljää päivää ennen kokousta ensisijaisesti luottamushenkilön sähköiseen kokousjärjestelmään tai sähköpostiin tai mikäli luottamushenkilö erikseen pyytää postitse. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto kunnan www-sivuilla sivuilla ja mikäli erikseen päätetään myös kunnan ilmoitustaululla.
Hallintosäännön 83 §:n mukaan kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Valmistelija: Vs. kunnanjohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140
Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) pitää kokouksensa syyskaudella 2022 seuraavasti: 15.8., 5.9., 3.10., 24.10., 14.11. ja 12.12.2022.
Kokouksen alkamisaika on klo 17 ja kokouspaikka Tammelan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone.
2) että kutsu ja esityslista lähetetään kunnanhallituksen jäsenille ja esittelijöille sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, viimeistään neljää päivää ennen kokousta luottamushenkilön sähköiseen kokousjärjestelmään ja sähköpostiin.
Lisäksi kunnanhallituksen esityslista toimitetaan tiedoksi valtuuston jäsenille, tarkastuslautakunnan jäsenille, johtoryhmälle, Forssan Lehden ja Hämeen Sanomien toimitukseen sekä julkaistaan kunnan verkkosivuilla
3) että kunnanhallituksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kokousta seuraavana torstaina kunnan verkkosivuilla.
Käsittely kokouksessa:
Keskustelun kuluessa vs. kunnanjohtaja teki muutetun päätös-
ehdotuksen.
Muutettu päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1) pitää kokouksensa syyskaudella 2022 seuraavasti: 15.8., 29.8., 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 7.11., 21.11., 5.12. ja 19.12.2022.
Kokouksen alkamisaika on klo 17 ja kokouspaikka Tammelan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone.
2) että kutsu ja esityslista lähetetään kunnanhallituksen jäsenille ja esittelijöille sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, viimeistään neljää päivää ennen kokousta luottamushenkilön sähköiseen kokousjärjestelmään ja sähköpostiin.
Lisäksi kunnanhallituksen esityslista toimitetaan tiedoksi valtuuston jäsenille, tarkastuslautakunnan jäsenille, johtoryhmälle, Forssan Lehden ja Hämeen Sanomien toimitukseen sekä julkaistaan kunnan verkkosivuilla
3) että kunnanhallituksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kokousta seuraavana torstaina kunnan verkkosivuilla.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti muutettu päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |