Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 154

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

ESIVALMISTELUN KÄYNNISTÄMINEN KANTA-HÄMEESSÄ HYVINVOINTIALUEIDEN PERUSTAMISEEN JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON SEKÄ PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMISEN UUDISTUKSEEN LIITTYEN

 

43/05.00/2021

 

KHALL 15.03.2021 § 64

 

Hämeen Liitto on lähettänyt 16.2.2021 päätöspyynnön:

Suomen hallitus on antanut esityksen eduskunnalle hy­vin­voin­ti­aluei­den perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon se­kä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevaksi lain­sää­dän­nök­si 8. joulukuuta 2020. Sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

 

Hyvinvointialueesta annettavan lain 2 §:ssä tarkoitetut hy­vin­voin­ti­alu­eet julkisoikeudellisina yhteisöinä perustetaan hal­li­tuk­sen esityksen mukaan 1 päivänä heinäkuuta 2021. Tä­män ajankohdan ja vuoden 2022 alun välisenä aikana hy­vin­voin­ti­alu­een ylintä päätösvaltaa käyttäisi aloi­tus­vai­hees­sa lain 6 §:ssä tarkoitettu väliaikainen val­mis­te­lu­toi­mi­elin. Väliaikaisen toimielimen tehtävänä olisi johtaa hy­vin­voin­ti­alu­een toiminnan ja hallinnon käynnistämisen val­mis­te­lua siihen saakka, kunnes vaaleilla valittu aluevaltuusto 1.3.2022 aloittaisi tehtävässään. Väliaikaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men tulisi noin seitsemässä kuukaudessa valmistella la­ki­esi­tyk­sen mukaiset selvitykset liittyen mm. omaisuuteen, so­pi­muk­siin sekä henkilöstön siirtoihin, osallistua alue­vaa­lien järjestämiseen sekä valmistella hyvinvointialueen toi­min­nan ja hallinnon käynnistämiseen välittömästi liittyvät asiat. Valmisteluaika ja siirtymä hyvinvointialueelle jäisi näin ol­len hyvin lyhyeksi.

 

Hallituksen lakiesityksen mukaisesti hyvinvointialueen kun­tien, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yh­teis­toi­min­ta-aluei­den, sairaanhoitopiirin, erityishuoltopiirin ja alueen pe­las­tus­toi­men on sovittava välittömästi yllä mainitun lain voi­maan tultua väliaikaisen valmistelutoimielimen ko­koon­pa­nos­ta ja siitä, mikä viranomainen asettaa val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men. Väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenet on va­lit­ta­va osapuolten viranhaltijoista, joilla on hyvä asiatuntemus toi­mi­alan­sa toiminnasta ja taloudesta.

 

Hallituksen esityksen aikataulu huomioiden Kan­ta-Hä­mees­sä on huolehdittava siitä, että tarvittaessa väliaikainen val­mis­te­lu­toi­mi­elin voi aloittaa työnsä ripeästi ja siirtymä hy­vin­voin­ti­alu­eel­le on mahdollisimman hallittu. Hallituksen esi­tyk­sen ollessa eduskuntakäsittelyssä on siirrytty niin sanottuun toi­meen­pa­non esivalmisteluvaiheeseen, jossa voidaan, osa­puol­ten näin päättäessä, edistää ennakollisesti hallittua siir­ty­mää hyvinvointialueelle. Esivalmisteluvaiheen eli kevään 2021 tavoitteena tulisi olla se, että lainsäädännön voi­maan­tul­tua Kanta-Hämeen hyvinvointialueen väliaikainen val­mis­te­lu voidaan aloittaa viipymättä. Tämä tarkoittaa kykyä en­na­koin­tiin ja suunnitteluun jo ennen lakien voimaantuloa.

 

Tehtävät esivalmisteluvaiheessa

Esivalmisteluvaiheessa tehtävä valmistelu tarkoittaa riit­­väl­lä tarkkuudella laadittavaa suunnitelmaa siitä vält­­mät­­mäs­väliaikaisvalmistelusta, joka on toteutettava hy­vin­voin­ti­alu­eel­le siirryttäessä. Tätä varten on arvioitava ku­hun­kin väliaikaisvalmistelun osa-alueeseen liittyvä työmäärä ja to­teu­tus­ta­pa sekä liittymäpinnat muihin väliaikaishallintoon tai muutosprosessiin liittyviin kokonaisuuksiin.

 

Väliaikaisvalmistelu on toteutettava nopeassa aikataulussa. Voi­maan­pa­no­lain mukaisesti väliaikaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men tehtävänä on yhteistyössä niiden viranomaisten kans­sa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hy­vin­voin­ti­alu­eel­le:

 

1) selvittää hyvinvointialueille siirtyvä henkilöstö ja val­mis­tel­la aluevaltuustolle ehdotukset henkilöstön siir­to­suun­ni­tel­mak­si ja -sopimuksiksi;

 

2) osallistua hyvinvointialueelle siirtyvän irtaimen ja kiinteän omai­suu­den selvittämiseen;

 

3) osallistua hyvinvointialueelle siirtyvien sopimusten ja näi­tä koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien selvittämiseen;

 

4) osallistua hyvinvointialueelle siirtyvien hallinto- ja pal­ve­lu­teh­­vien hoitamista tukevien tieto- ja viestintäteknisten jär­jes­tel­mien ja ratkaisujen selvittämiseen;

 

5) valmistella hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon jär­jes­­mis­tä sekä tilintarkastajan valintaa;

 

6) päättää hyvinvointialueen vuosien 2021 ja 2022 ta­lous­ar­vios­ta;

 

7) osallistua ensimmäisten aluevaalien järjestämiseen

 

8) valmistella muut hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käyn­nis­­mi­seen välittömästi liittyvät asiat.

 

Edellä kuvattujen tehtävien toteutussuunnitelman lisäksi esi­val­mis­te­lu­vai­hees­sa valmisteltavaan suunnitelmaan on si­säl­ly­tet­­vä ehdotus väliaikaisen valmistelutoimielimen ko­koon­pa­nos­ta ja ohjauksesta; sekä ehdotus väliaikaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men asettajasta ja asettamiseen liittyvästä pää­k­sen­teos­ta.

 

Yhteistyössä laaditun suunnitelman myötä välttämätön vä­li­ai­kais­val­mis­te­lu voidaan käynnistää ja panna toimeksi no­peas­ti lakien astuessa voimaan. Suunnitelma ei sisällä mi­tään strategista tai poliittista päätöksentekoa vaativaa suun­nit­te­lua, joka kuuluu nykyjärjestäjien tehtäviin. Hy­vin­voin­ti­alu­een poliittista linjausta edellyttävät päätökset ovat luon­nol­li­ses­ti tulevan aluevaltuuston päätäntävaltaa.

 

On myös huomattava, että päätökset väliaikaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men asettamisesta tehdään lakiesityksen mu­kais­ten toimijoiden toimesta myöhemmässä vaiheessa, vä­li­ai­kai­sen valmistelutoimielimen asettajan näin pyytäessä.

 

Suunnittelutyö toteutetaan valmistelutyöryhmän toimesta. Val­mis­te­lu­ryh­män jäsenistöllä tulisi olla riittävä asian­tun­te­mus yllä kuvatuista väliaikaisvalmisteluun liittyvistä teh­­vis­tä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. Kan­ta-Hä­meen sote-rakenneuudistuksen valmistelua tukevasta hank­kees­ta voidaan tukea työskentelyä, joten valmistelusta ei esitetyssä laajuudessa synny kunnille ja kuntayhtymille yli­mää­räi­siä kustannuksia.

 

Esivalmisteluvaiheen työskentelyn ohjausmalli

Esivalmisteluvaiheen työstä vastaavat valmistelutyöryhmän jä­se­net. Valmistelutyöryhmän jäsenet vievät säännöllisesti suun­nit­te­lu­työn käsiteltäväkseen edustamaansa or­ga­ni­saa­ti­oon. Lisäksi valmistelutyöryhmä vie valmistellun aineiston sään­nön­mu­kai­ses­ti käsiteltäväksi kunnanjohtajakokouksiin. Pe­las­tus­toi­men osalta valmistelutyö esitellään kun­nan­joh­ta­ja­ko­kouk­ses­sa, joka toimii pelastustoimen neu­vot­te­lu­kun­ta­na. Kanta-Hämeen sote-valtionapuhankkeiden poliittinen seu­ran­ta­ryh­mä toimii valmistelutyön poliittisena seu­ran­ta­ryh­­nä ennen väliaikaisen valmistelutoimielimen aset­ta­mis­ta. Kuntavaalien jälkeen poliittisen seurantaryhmän ko­koon­pa­no päivitetään.

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679

 Hallintopäällikkö Petri Pakarimäki, puh. 040 809 5455

Hallintosihteeri Melia Salonen, puh. 050 569 7500

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

 

1. osaltaan käynnistää Kanta-Hämeen alueen hy­vin­voin­ti­alu­een esivalmisteluvaiheen, ja

 

2. hyväksyä edellä esitetyn esivalmisteluvaiheen työs­ken­te­lyn ohjausmallin, ja

 

3. nimetä alueelliseen valmisteluryhmään jäseneksi Tam­me­lan kunnanjohtajan ja hänelle varajäseneksi Tammelan si­vis­tys­toi­men­joh­ta­jan.

 

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

 

KHALL 17.05.2021 § 140
 

Eduskunta käsittelee edelleen hallituksen esitystä, joka kos­kee hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja ter­vey­den­huol­lon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta kos­ke­vaa lainsäädäntöä.

 

Lakiehdotuksen mukaiset hyvinvointialueet perustettaisiin mah­dol­li­sim­man pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jäl­keen. Ensimmäiset aluevaalit toimitettaisiin muualla paitsi Hel­sin­gis­sä ehdotuksen mukaan 23.1.2022. Ensi vaiheessa hy­vin­voin­ti­aluei­den väliaikaishallinto ja aluevaalien jälkeen va­lit­tu­jen aluevaltuustojen toiminnan käynnistymisen jälkeen hy­vin­voin­ti­alu­eet valmistelevat toiminnan organisoinnin sekä hen­ki­lös­tö- ja omaisuussiirrot yhdessä kuntien ja kun­ta­yh­ty­mien kanssa siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon, pe­las­tus­toi­men sekä muiden erikseen säädettävien palvelujen ja teh­­vien järjestämisvastuu siirtyisi hyvinvointialueille vuo­den 2023 alusta.

 

Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan por­ras­te­tus­ti. Osa tulisi voimaan vuoden 2021 heinäkuun alus­ta ja osa vuoden 2022 maaliskuun alusta uusien alue­val­tuus­to­jen aloittaessa toimintansa. Viimeiset tulisivat voi­maan vuoden 2023 alusta. Esitykseen liittyisi myös siir­ty­­ai­ko­ja. Uudistuksen voimaanpanolain on tarkoitus tulla vuo­den 2021 heinäkuun alusta. Lisäksi hyvinvointialueesta an­net­ta­vaa lakia sovellettaisiin osittain jo heti hy­vin­voin­ti­aluei­den toimintaan.

 

Eduskunnan käsittelyssä olevan uudistuksen voi­maan­pa­no­lain mukaan kaikkien väliaikaisen valmistelutoimielimen aset­ta­mi­seen osallistuvien ei ole tarpeen saada edus­ta­jaan­sa toimielimeen. Jos alueella ei sovita väliaikaishallinnosta kah­den kuukauden kuluessa lakien voimaantulosta, val­tio­neu­vos­to asettaa valmistelutoimielimen val­tio­va­rain­mi­nis­te­riön esityksestä. Ellei muuta sovita, valmistelutoimielimen ko­koon­pa­no on laissa säädetyn vähimmäiskoon suuruinen. Val­tio­neu­vos­ton asettaessa valmistelutoimielimen hallinnon tues­ta vastaa alueen suurin sairaanhoitopiiri.

 

Valmistelutoimielimen asettaminen Kanta-Hämeen maa­kun­nan kaupunkien, kuntien ja kuntayhtymien omin päätöksin edel­lyt­tää niiden kaikkien yksimielistä päätöstä. Yk­si­mie­li­syys koskee kokoonpanoa ja toimielimen asettajaa. Kan­ta-Hä­mees­sä sellaiseksi on ajateltu Hämeen liittoa.

 

Toimielimen asettaminen mahdollistaa valtion toi­meen­pa­no­ra­hoi­tuk­sen. Ellei yksimielistä päätöstä saavuteta, val­tio­neu­vos­to asettaa ilmeisesti vähimmäiskoon mukaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua lain voi­maan­tu­los­ta. Toimielimen asettamisen viivästymisen on ar­vioi­tu aiheuttavan valmistelutoimille kovan kiireen. Vä­him­mäis­ko­ko tarkoittaisi, että kunnista sekä pe­rus­ter­vey­den­huol­lon ja sosiaalihuollon yhteistoiminta-alueista olisi yh­teen­sä seitsemän jäsentä, sairaanhoitopiiristä kaksi jäsentä, eri­tyis­huol­to­pii­ris­tä jäsen ja alueen pelastustoimesta jäsen. Jä­se­niä olisi yhteensä 11. Lisäksi kaikilla olisi varajäsen.   

 

Hyvinvointialueista annettavassa laissa tarkoitetut hy­vin­voin­ti­alu­eet julkisoikeudellisina yhteisöinä pyritään pe­rus­ta­maan vuoden 2021 heinäkuun alusta. Tämän jälkeen vuo­den 2022 alkuun asti hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyt­täi­si aloitusvaiheessa laissa tarkoitettu väliaikainen val­mis­te­lu­toi­mi­elin ja vuoden 2022 maaliskuun alusta alkaen vaa­leil­la valittu aluevaltuusto. Hyvinvointialueen kuntien, pe­rus­ter­vey­den­huol­lon ja sosiaalihuollon yh­teis­toi­min­ta-aluei­den, sairaanhoitopiirin, erityishuoltopiirin ja alueen pe­las­tus­toi­men on sovittava välittömästi lain voimaan tultua vä­li­ai­kai­sen valmistelutoimielimen kokoonpanosta ja siitä, mikä vi­ran­omai­nen asettaa valmistelutoimielimen.

 

Hämeen liitto on 19.4.2021 päättänyt voivansa toimia val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men asettajana ja hallinnollisen tuen an­ta­ja­na, jos näin maakunnassa halutaan. Se toivoo hallinnollisen tuen antajalla olevan puhe- ja läsnäolo-oikeus val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men kokouksissa.  

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen erityisinä tehtävinä ovat voimaan­pa­no­lain mukaan:

 

1. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle, sel­vit­tää hyvinvointialueille siirtyvä henkilöstö ja valmistella alue­val­tuus­tol­le ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmaksi ja -so­pi­muk­sik­si

 

2. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle osal­lis­tua hyvinvointialueille siirtyvän irtaimen ja kiinteän omai­suu­den selvittämiseen

 

3. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle osal­lis­tua hyvinvointialueille siirtyvien sopimusten ja näitä kos­ke­vien oikeuksien ja velvollisuuksien selvittämiseen

 

4. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueille osal­lis­tua hyvinvointialueille siirtyvien hallinto- ja palvelutehtävien hoi­ta­mis­ta tukevien tieto- ja viestintäteknisten järjestelmien ja ratkaisujen selvittämiseen

 

5. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle val­mis­tel­la hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon jär­jes­­mis­tä; esimerkiksi

ehdotus hyvinvointialueen hallintosäännöksi, joh­ta­mis­jär­jes­tel­mäk­si sekä tuotantoja yhteistyörakenteiksi

 

6. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy maakunnalle päättää hy­vin­voin­ti­alu­een vuoden 2022 talousarviosta

 

7. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle osal­lis­tua ensimmäisten aluevaalien järjestämiseen; esimerkiksi alue­vaa­li­lau­ta­kun­nan asettamisen valmistelu

 

8. yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle val­mis­tel­la muut hyvinvointialueiden toiminnan ja hallinnon käyn­nis­­mi­seen välittömästi liittyvät asiat.

 

Tehtäväluettelo ei ole tyhjentävä. Tarkoituksena on, että vä­li­ai­kai­sen valmistelutoimielimen tehtävät ovat luonteeltaan hy­vin­voin­ti­alu­een hallinnon ja toiminnan valmistelutehtäviä tai siihen välittömästi liittyviä tehtäviä. Valmistelutoimielimen jä­se­net on valittava voimaanpanolain mukaisten or­ga­ni­saa­tioi­den viranhaltijoista, joilla on hyvä asiantuntemus toi­mi­alan­sa hallinnosta ja toiminnasta.

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenen on tarvittaessa osal­lis­tut­ta­va voimaanpanolain mukaisten tehtävien val­mis­te­luun omalla asiantuntemuksellaan. Val­mis­te­lu­toi­mi­eli­meen valitut pysyvät virkasuhteessa edellä tarkoitettuihin or­ga­ni­saa­tioi­hin ja heidät vapautetaan varsinaisista tehtävistä si­ten, että he voivat toimia valmistelutoimielimessä. Heidän työn­an­ta­ja­vel­voit­teis­taan vastaavat tänä aikana kuitenkin ne or­ga­ni­saa­tiot, joihin he ovat virkasuhteessa.

 

Toimielimen jäsenet käyttävät toimielimessä itsenäisesti toi­mi­val­taan­sa, eivätkä he ole tässä tehtävässä työnantajansa edun­val­vo­jia, vaan vastaavat hyvinvointialueen pe­rus­ta­mi­sen täytäntöönpanosta ja yleisestä edusta.

 

Hämeen liiton maakuntahallitus on valmisteluryhmän esi­tyk­ses­tä päättänyt pyytää Kanta-Hämeen voimaanpanolain mu­kai­sia tahoja päättämään väliaikaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men asettajaorganisaatiosta ja väliaikaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men kokoonpanosta sekä nimeämään toimielimen jä­se­net.

 

Valmisteluryhmä päätti kokouksessa 7.5.2021 esittää 13-jä­se­nen ja varajäsenen suuruisen valmistelutoimielimen ko­koon­pa­nok­si seuraavaa:

 

- Hämeenlinnalla kaksi jäsentä ja varajäsentä

- Janakkalalla jäsen ja Hattulalla varajäsen

- Riihimäellä jäsen ja Lopella varajäsen

- Hausjärvellä jäsen ja Riihimäellä varajäsen

- Forssalla jäsen ja varajäsen

- Jokioisilla jäsen ja Tammelalla varajäsen

- Humppilalla ja Ypäjällä yhteensä jäsen ja varajäsen kun­tien sopiman mukaisesti

- Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirillä kaksi jäsentä ja va­ra­­sen­

- Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella jäsen ja varajäsen

- Eteva-erityishuoltopiirillä jäsen ja varajäsen

- Riihimäen seudun terveydenhuollon kuntayhtymällä jäsen ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymällä varajäsen

 

Esityksen mukaan kaikilla kunnilla on joko varsinainen jä­se­nyys tai varajäsenyys. Paikkajaon kunkin seudun kunnat neu­vot­te­le­vat keskenään.

 

Varajäsenillä on kokouksissa läsnä- ja puheoikeus myös var­si­nai­sen jäsenen osallistuessa kokoukseen. Lisäksi hen­ki­lös­töl­lä on kolme edustajaa ja varaedustajaa puhe- ja läs­­olo-oi­keuk­sin. Lisäksi hallinnollista tukea antavan vi­ran­omai­sen eli Hämeen liiton edustaja on kokouksissa asian­tun­ti­ja­­se­ne­nä.

 

Valmisteluryhmä esitti väliaikaisen valmistelutoimielimen aset­ta­van väliaikaisvalmistelulle poliittisen seurantaryhmän.

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen edellyttää edel­lä todetun mukaisesti kokoonpanoa ja asettajaa kos­ke­via yksimielisiä päätöksiä. 

 

Valmisteluryhmä pyytää kaikkia kuntia neuvottelemaan seu­tu­jen kuntien paikkajaon keskenään sekä ilmoittamaan neu­vot­te­lun­sa tulokset ja toimielimeen nimettävät jäsenet Hä­meen liitolle. Valmistelutoimielimen kokoonpanossa otetaan huo­mi­oon tasa-arvolaki.

 

Toimielimen toimikauden aikana voi tulla jäsenten vaih­dok­sia. Uuden jäsenen tulee täyttää asettamispäätöksen kri­tee­rit.

 

Hämeen liitto pyytää Kanta-Hämeen tulevan hy­vin­voin­ti­alu­een voimaanpanolain mukaisia tahoja eli kaupunkeja, kun­tia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymiä 

- päättämään väliaikaisen valmistelutoimielimen aset­ta­ja­or­ga­ni­saa­tiok­si Hämeen liiton

- hyväksymään väliaikaisen valmistelutoimielimen ko­koon­pa­non

- nimeämään toimielimen jäsenistön omalta osaltaan ta­sa-ar­vo­la­ki huomioon ottaen.

 

Saadun aikataulutiedon mukaan päätökset pyydetään 28.6.2021 mennessä ehdollisina siten, että ne tulevat voi­maan hallituksen esityksen (HE 241/2020 vp) mukaisen voi­maan­pa­no­lain tullessa voimaan ja ovat voimassa enintään 31.12.2021 saakka, mikäli lakien voimaantulo viivästyy.

 

Neuvotteluissa muiden kuin Forssan seudun kuntien edus­ta­jat ovat olleet valmisteluryhmän ehdottaman val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men kokoonpanon kannalla.

 

Neuvotteluissa ehdotettu kokoonpano antaisi kaupungille ja seu­dun kunnille laajan edustuksen verrattuna val­tio­neu­vos­ton päättämään kokoonpanoon. Neuvotteluissa ehdotettuun ko­koon­pa­noon sisältyvä varajäsenten oikeus osallistua ko­kouk­siin ja käyttää puheenvuoroja varsinaisten jäsenten ohel­la tekisi tästä kokoonpanosta kaikille olennaisesti la­ki­sää­teis­tä kokoonpanoa paremman.

 

Neuvottelussa ehdotetussa kokoonpanossa ei ole olen­nais­ta, onko kunta valmistelutoimielimen jäsen vai varajäsen. Va­ra­­sen­ten­kin mukanaolo kokouksissa takaisi kaikille kun­nil­le mahdollisuuden esittää niille tärkeät näkökohdat ko­kouk­ses­sa ilman välikäsiä. Valmistelutoimielimen olisi pe­rus­tel­tua pyrkiä päätöksenteossaan mahdollisimman laa­jaan yksimielisyyteen. Toimielimen velvollisuus olisi pyrkiä ot­ta­maan niin varsinaisten jäsenten kuin varajäsentenkin pe­rus­tel­lut näkökannat päätöksenteossa huomioon. Tar­vit­taes­sa kokouksen varsinaisten jäsenten olisi huolehdittava va­ra­­sen­ten ehdotusten tuomisesta päätöksentekoon. Sii­nä kaupunki ja seudun kunnat tekisivät yhteistyötä.

 

Kaupunkien, kuntien ja kuntayhtymien yhtäpitävien pää­tös­ten perusteella alkava valmistelutoimielimen toimikausi olisi val­tio­neu­vos­ton päätökseen perustuvaa toimikautta pi­dem­pi. Lisäaika mahdollistaisi asioiden laajan valmistelun ja pa­ran­tai­si valmistelun laatua. 

 

Asiaa arvioitaessa on syytä huomata edellä oleva luon­neh­din­ta, että toimielimen jäsenet käyttävät toimielimessä it­se­näi­ses­ti toimivaltaansa eivätkä ole tässä tehtävässä työn­an­ta­jan­sa edunvalvojia vaan vastaavat hyvinvointialueen pe­rus­ta­mi­sen täytäntöönpanosta ja yleisestä edusta. 

 

Valmisteluryhmässä linjattu valmistelutoimielimen ko­koon­pa­no olisi edellä selostetuin perustein Forssan kaupungin ja seu­dun kuntien yhteinen etu. Sen toteutumista ei pitäisi vaa­ran­taa, vaan se tulisi hyväksyä. Jäsenet tulisi nimetä esi­tyk­sen mukaisesti. Mahdolliset päinvastaiset näkökannat pe­rus­tu­ne­vat erehdykseen tai väärinkäsitykseen.       

 

Kunnanhallituksen olisi tarkoituksenmukaista linjata Tam­me­lan kunnan kanta valmistelutoimielimen kokoonpanoon ja nimetä valmistelutoimielimen jäsen hyvissä ajoin ennen Hä­meen liiton antaman määräajan päättymistä. Kan­nan­oton perusteella kunnanedustaja voisi neuvotella seudun kun­tien edustajien kanssa kaupungin ja kuntien yhteisen edun mukaisista toimenpiteistä. Yhteinen etu on, että val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men toiminta alkaa mahdollisimman pian.

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

 

1.  Hämeen liiton toimivan väliaikaisen val­mis­te­lu­toi­mi­eli­men asettajaorganisaationa

 

2. esittää, että Tammelan kunnalla on varsinainen jäsen Kan­ta-Hä­meen väliaikaisessa valmisteluelimessä

 

3. nimetä väliaikaisen valmistelutoimielimen jäseneksi kun­nan­joh­ta­ja Kalle Larsson

 

4. määrää edellä olevat päätöksensä tulemaan voimaan hal­li­tuk­sen esityksen (HE 241/2020 vp) mukaisen hy­vin­voin­ti­aluei­den perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon se­kä pe­las­tus­toi­men järjestämisen uudistusta koskevan lain­sää­dän­nön voimaanpanolain tullessa voimaan ja tämän mää­räyk­sen olemaan voimassa enintään 31.12.2021 saak­ka, mi­­li lain voimaantulo viivästyy.

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.



KHALL 14.06.2021 § 154  

    

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valmisteluryhmän esitys (28.5.2021) Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanoksi on seuraava:
 

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen väliaikaiseen valmistelutoimielimeen kuuluu 18 jäsentä ja jäsenen henkilökohtaista varajäsentä seuraavasti:
 

Varsinainen jäsen (18)

Varajäsen (18)

Hämeenlinna

Hämeenlinna

Hämeenlinna

Hämeenlinna

Hattula

Hattula

Janakkala

Janakkala

Riihimäki

Riihimäki

Hausjärvi

Hausjärvi

Loppi

Loppi

Tammela

Tammela

Humppila

Humppila

Ypäjä

Ypäjä

Forssa

Forssa

Jokioinen

Jokioinen

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Kanta-Hämeen pelastuslaitos

Kanta-Hämeen pelastuslaitos

Erityishuoltopiiri Eteva

Erityishuoltopiiri Eteva

Riihimäen seudun terveyskeskuskuntayhtymä

Riihimäen seudun terveyskeskuskuntayhtymä

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanossa on huomioitu maakunnan organisaatioiden edustavuus. VATEn varajäsen voi osallistua kokoukseen vain silloin, kun varsinainen jäsen ei osallistu kokoukseen. VATEn kokouksissa on henkilöstöllä kolme edustajaa varaedustajineen puhe- ja läsnäolo-oikeuksin. Lisäksi kokouksissa on edustettuna hallinnollista tukea antavan viranomaisen edustaja asiantuntijajäsenenä.
 

Organisaatioiden on valmistelutoimielimen kokoonpanoa nimetessään huomioitava tasa-arvolaki. Mikäli väliaikaisen valmistelutoimielimen toimikauden aikana tapahtuu jäsenorganisaatioissa henkilövaihdoksia, sopijaosapuoli voi nimetä uuden jäsenen, joka täyttää asettamispäätöksen kriteerit.
 

Väliaikainen valmistelutoimielin asettaa työnsä tueksi työvaliokunnan, joka koostuu väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajasta sekä kolmesta varapuheenjohtajasta. Väliaikainen valmistelutoimielin vahvistaa työvaliokunnan tehtävät ja vastuut työjärjestyksessään, jossa määritellään VATE:n toiminnan periaatteet sekä eri toimijoiden toimivalta.
 

Valmisteluryhmän esitys on, että Hämeen liitto toimii väliaikaisen valmistelutoimielimen asettajana sekä hallinnollista tukea antavana viranomaisena.
 

Valmisteluryhmän esitys on, että Kanta-Hämeessä väliaikaisvalmistelulle asetetaan väliaikaisen valmistelutoimielimen toimesta poliittinen seurantaryhmä, joka edustaa kattavasti maakunnan poliittisia voimasuhteita ja alueellista jakautumista. Väliaikaishallinto palkkaa hyvinvointialueen palvelukseen muutosjohtajan sekä tarvittavan valmistelusihteeristön virka- ja työsuhteisiin hoitamaan valmistelutehtäviä.

 

 

Liite: Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta ja asettajasta päättäminen sekä jäsenen ja varajäsenen nimeäminen valmistelutoimielimen jäseneksi

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679

Hallintosihteeri Melia Salonen, puh. 050 569 7500

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää 

1. hyväksyä väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanon valmisteluryhmän esityksen mukaisesti sekä

2. nimetä toimielimen jäseneksi kunnanjohtaja Kalle Larssonin ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi sivistystoimenjohtaja Pekka Lintosen.

 

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa