Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 63


 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

YMPAR 24.08.2022 § 63     

         

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 25.8.2022 ja tarkastettava viimeistään 26.8.2022. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 31.8.2022 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Niina Honkala ja Tiina-Liisa Patjas, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös:  Ympäristölautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Niina                             Honkala ja Mikko Pietilä, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.