RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 29.06.2022/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ITSEOIKAISU, VIRHEELLINEN KIINTEISTÖTUNNUS 18.5.2022 § 37
YMPAR 29.06.2022 § 60
Päätöksessä olevan kirjoitusvirheen korjaamisesta säädetään hallintolain (434/2003) 51 §:ssä. Viranomaisen on korjattava päätöksessään oleva ilmeinen kirjoitusvirhe, asiavirhe tai muu selvä virhe. Viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Aloite on tehtävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä. Kirjoitusvirhe korjataan korvaamalla virheen sisältävä toimituskirja korjatulla toimituskirjalla. Uusi tai korjattu toimituskirja on annettava asianosaiselle maksutta.
Ympäristölautakunta teki kokouksessaan 18.5.2022 § 37 päätöksen poikkeamisluvan myöntämiseksi kiinteistölle 834-421-5-33, osoitteessa Joensuunnokka 45, mutta esittelytekstissä on ollut virheellinen kiinteistötunnus 834-421-4-9. Oikea kiinteistötunnus on otsikkotekstin mukainen 834-421-5-33.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Rakennustarkastaja Marko Pääjärvi p. 03 4141 5319
Esittelijä Tekninen johtaja Jari Kauppi
Päätösehdotus: Lautakunta päättää antaa myönteisen poikkeamispäätöksen kiinteistölle 834-421-5-33 ehdolla, että rakentaminen sopeutuu rantamaisemaan.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |