RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.10.2021/Pykälä 91
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT
YMPAR 13.10.2021 § 91
Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.
Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.
Pöytäkirja on tarkastettavissa 14.10.2021 ja tarkastettava viimeistään 15.10.2021. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 20.10.2021 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.
Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Mikko Pietilä ja Heikki Sillanpää, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.
Päätös Ympäristölautakunta päätti valita pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Heikki Sillanpää ja Virva Heikkilä, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |