Dynasty tietopalvelu
Tammelan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 123


Kokousasian teksti

 

Palveluliikenteen hankinta

 

KHALL 13.04.2026 § 71 

 

 

Palveluliikennesopimus on kilpailutettu vuonna 2024 ja sopimus kattoi ajan 1.8.2024-31.7.2025. Lisäksi käytettiin vuoden optiomahdollisuus ajalle 1.8.2025-31.7.2026.

 

Koska nykyinen sopimuskausi on päättymässä, niin kunta käynnistää uuden palveluliikenteen hankinnan kilpailutuksen.

 

Hankinta koskee Tammelan kunnan alueella ajettavaa Peliittapirssi-palvelua, eli palveluliikennettä 1.8.2026 – 31.7.2027 välisenä aikana sekä Forssaan ajettavaa aamuliikennettä (lukio ja ammattikoulu) 31.5.2027 asti.

 

Tammelan kunnan hyvän tuulen palveluauto Peliittapirssi kyyditsee haja-asutusalueen asukkaita Peliittapirssi-aikataulun mukaisesti. Auto kulkee joka arkipäivä läpi eri reitin, joten viikon aikana asioitaan pääsevät hoitamaan asukkaat eri puolelta Tammelaa. Iltapäivällä auto ajaa reitin toiseen suuntaan, joten ihmisille jää asioiden hoitoon noin pari tuntia aikaa.

 

Peliittapirssipalvelun asiakasryhmää ovat erityisesti ikääntyneet ja liikuntarajoitteiset. Kuljettajan palveluasenne on erityisen tärkeä. Kuljetukset toteutetaan tarvittaessa saattaen. Asiakas voi kuljettajan kanssa voi sopia pienistä reitinmuutoksista.

 

Aamukuljetus Liesjärvi-Tammela-Forssa on avointa joukkoliikennettä ja palvelee pääosin Forssassa lukiota ja ammattikoulua käyviä nuoria. Reitille kohdistuvaa kysyntää ja reitin toimivuutta arvioidaan sopimuskauden aikana. Reitin pituus on noin 32 km/päivä. Reitti voidaan muuttaa kutsusta ajettavaksi, mikäli kysyntää on vähän.

 

Suunnitelman mukaisia Peliittapirssi-kuljetuksia on maanantaista torstaihin aikavälillä 9–15. Aamuliikenne Forssaan ajetaan arkisin, kouluvuoden aikana ennen Peliittapirssiä, kuljetus Forssassa klo 8.

 

Kuljetusten yhteenlaskettu kilometrimäärä on viikossa arviolta noin 1200 ajokilometriä. Käyttö sopimuskaudella 2025 on ollut 850 lähtöä, 2490 matkustajaa, näistä 885 matkaa on tehty aamuliikenteessä ja 77 optiona olevissa torikyydeissä.

 

Palvelun optio

 

Peliittapirssipalvelun optiona tässä hankinnassa on joka toinen lauantai ajettava ”torikyyti”. Joka toinen lauantai aikavälillä 8–15 ajettavan torikyydin reitit ovat Riihivalkama – Liesjärvi – Porras sekä Susikas – Teuro – Myllykylä – Kaukjärvi. Kaudella 2025 torikyytiä on käytetty 77 kertaa. Kunta päättää option käyttöönotosta hankintapäätöksen yhteydessä.

Palveluliikenne ehdotetaan kilpailutettavaksi ajalle 1.8.2026-31.7.2027 yhden vuoden optiomahdollisuudella

 

 

Valmistelijat: Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, p. 050 339 3675

Hallintosihteeri Sari Lukkala, p. 050 597 6224

Talous- ja hallintojohtaja Marita Forsberg, p. 050 599 1140

 

 

Esittelijä:  Talous- ja hallintojohtaja, vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: 

Kunnanhallitus päättää, että palveluliikenne kilpailutetaan 1.8.2026-31.7.2027 väliseksi ajaksi yhden vuoden optiomahdollisuudella liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti.

 

Päätös:  

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

 

Kunnanhallitus päätti edellyttää, että jatkossa palveluliikennettä koskevat suunnitelmat on tuotava kunnanhallituksen tietoon viimeistään tammikuun aikana.

 

Asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen pidettiin kokoustauko klo 19.04—19.09.

 

 

 

 

KHALL 27.04.2026 § 81 

 

 

Hilma Larkela on toimittanut Tammelan kuntaan edellisen kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen päivitetyn tarjouspyynnön ja luonnoksen ostoliikennesopimuksesta. Oheismateriaaliksi on lisätty myös palveluliikenteen käyttäjämäärät 1.1.—31.12.2025 väliseltä ajalta.

 

 

Valmistelijat: Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, p. 050 339 3675

Hallintosihteeri Sari Lukkala, p. 050 597 6224

Talous- ja hallintojohtaja Marita Forsberg, p. 050 599 1140

 

 

Esittelijä:  Talous- ja hallintojohtaja, vs. kunnanjohtaja

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että palveluliikenne kilpailutetaan 1.8.2026-31.7.2027 väliseksi ajaksi yhden vuoden optiomahdollisuudella liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti

 

Asian käsittely: Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, hallintosihteeri Sari Lukkala sekä liikennöitsijä Reetta Rauhaniemi olivat läsnä kokouksessa vastaamassa kysymyksiin klo 17.07—17.33 välisen ajan. He poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen seuraavin ostoliikennesopimuksen kohtaa 2 koskevin muutoksin:

 

  • sopimuskaudeksi muutetaan 1.8.2026—31.7.2027,
  • tilaaja varaa itselleen optiona mahdollisuuden jatkaa sopimusta ajalle 1.8.2027—31.7.2028 ja
  • päätös option käyttämisestä tehdään viimeistään 1.4.2027.

 

 

 

 

 

KHALL 08.06.2026 § 123  

99/02.08.00/2026  

 

Tammelan kunta on pyytänyt tarjouksia Tammelan kunnan alueella ajettavasta Peliittapirssi-palveluliikenteestä sekä aamuisin ajettavasta Tammela – Forssan lukio – Forssan ammattikoulu -linjasta ajalle 1.8.2026 - 31.5.2027. Tilaajan tavoitteena on, että palvelua tuottamaan saadaan sen kehittämisestä kiinnostunut yhteistyökumppani. Toimittajalta edellytetään reittien ja palvelun kehittämistä yhdessä Tilaajan kanssa.

 

Tammelan kunnan hyvän tuulen palveluauto Peliittapirssi kyyditsee haja-asutusalueen asukkaita Peliittapirssi-aikataulun mukaisesti. Auto kulkee joka arkipäivä läpi eri reitin, joten viikon aikana asioitaan pääsevät hoitamaan asukkaat eri puolelta Tammelaa. Iltapäivällä auto ajaa reitin toiseen suuntaan, joten ihmisille jää asioiden hoitoon noin pari tuntia aikaa.

 

Peliittapirssipalvelun optiona tässä hankinnassa on joka toinen lauantai ajettava ”torikyyti”. Joka toinen lauantai aikavälillä 8–15 ajettavan torikyydin reitit ovat Riihivalkama – Liesjärvi – Porras sekä Susikas – Teuro – Myllykylä – Kaukjärvi, tarjouspyynnön liite 5 mukaisesti. Kaudella 2025 torikyytiä on käytetty 77 kertaa. Optio on tarjottava ja sen hinta vaikuttaa vertailuhintaan. Tilaaja päättää option käyttöönotosta hankintapäätöksen yhteydessä.

 

Hankinnassa valitaan yksi varsinainen toimittaja. Tilaaja ei sitoudu tiettyyn määrään kuljetuksia sopimusaikana.

 

Hankinta on kansallisen kynnysarvon ylittävä palveluhankinta.

Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä (CPV-koodi 60100000).

Hankintailmoitus julkaistiin 30.4.2026 (ilmoitus No 612113) www.tarjouspalvelu.fi sivuilla ja Hilma-ilmoituskanavalla. Tarjouspyynnön aikataulu päivitettiin, ja korjausilmoitus julkaistiin samana päivänä 30.4.2026.

 

Hankinnasta sai esittää kysymyksiä 12.5.2026 klo 10:00 mennessä.

Kysymyksiä ei määräaikaan mennessä esitetty. Asiakirjoissa huomatun päivämäärävirheen vuoksi päivitetyt asiakirjat ja 2.korjausilmoitus julkaistiin 26.5.2026.

 

Määräaikaan 1.6.2026 klo 12:00 mennessä saatiin kuusi tarjousta.

 

Tarjouksen toimittivat:

 

- Forbus Ky

 

- HämeBus Oy

 

- Koivuhuhta Oy

 

- Liikenne Rajala Oy

 

- RR Travel Oy

 

- Taksipalvelu J.Liuski Ky

 

 

Tarjoukset tarkastettiin ja vertailtiin osa-alueittain tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti kolmessa (3) vaiheessa.

 

1. Tarjoajien kelpoisuuden tarkastus

 

- Kaikkien tarjoajien todettiin täyttävän tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot.

 

2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastus

 

- Tarjousten tarkastuksessa yhteydessä Liikenne Rajala Oy:lle lähetettiin täsmennyspyyntö koskien varajärjestelmää ja käytettävää kalustoa.

 

- Tarjousten tarkastuksen yhteydessä HämeBus Oy:lle lähetettiin täsmennyspyyntö koskien puhtaita ajoneuvoja. 

 

- Tarjousten tarkastuksen yhteydessä Koivuhuhta Oy:lle lähetettiin täsmennyspyyntö koskien puhtaita ajoneuvoja sekä poikkeuksellisen alhaista hintaa. 

 

 

Täsmennykset saapuivat määräaikaan mennessä ja sisälsivät pyydetyt selvitykset. Täsmentämisen yhteydessä tarjoaja ei voinut muuttaa tai parantaa tarjoustaan. Tarjoukset tulee hyväksyä.

 

- Muut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

 

3. Tarjousten vertailu 

 

Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus

 

Arviointiperusteina ovat hinta ja laatu.

 

Hinnan painoarvo on 80 % ja laadun 20 %. Enimmäisyhteispistemäärä on 100 pistettä.

 

Hinta, 80 pistettä

 

Vertailu suoritetaan seuraavasti: 

 

Vuosihinta: (€/vko * 38) + (€/vko koulun loma-ajalta * 14) = vertailtava vuosihinta. Halvin hinta 65 pistettä, muut suorassa suhteessa siihen. 

 

Torikyydit: Optiopalvelun hinta €/ pvä, halvin hinta 15 pistettä, muut suorassa suhteessa siihen. 

 

Kaikki hintatekijät on hinnoiteltava. Nollahintoja ei hyväksytä. Kaava: halvin hinta / tarjottu hinta * pisteet

 

Laatu, 20 pistettä 

 

Mikäli tarjotuista autoista yksi (1) tai useampi on sähkö- tai kaasukäyt-töinen ja CO2-päästöt ovat 0 g/km, 10 pistettä.

 

Taksiliikenteen erityisryhmien kuljettamisen koulutus. Mikäli Toimittaja nimeää palveluun kuljettajan, joka on käynyt erityisryhmien kuljettami-sen koulutuksen. Mikäli palveluun nimetään useampia kuljettajia, tulee kaikkien kuljettajien olla suorittanut koulutus sopimuskauden alkaessa, 10 pistettä. 

 

Hinta- ja laatupisteet lasketaan yhteen. Parhaat kokonaisvertailupisteet saanut valitaan toimittajaksi.

 

Tarjoajien kokonaisvertailupisteet:

- Forbus Oy, 29,4 pistettä

- HämeBus Oy, 59,2 pistettä

- Koivuhuhta Oy, 100 pistettä

- Liikenne Rajala Oy, 70,6 pistettä

- RR Travel Oy, 73,4 pistettä

- Taksipalvelu J.Liuski Ky, 44,8 pistettä

 

Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen toimitti Koivuhuhta Oy, kokonaisvertailupisteet 100. Tarjouksen vertailuhinta 59 840,00 € (alv 0 %). Option hinta 150,00 € (alv 0 %).

 

Liitteenä on tarjousten tarkastus- ja vertailutaulukko.

 

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.

 

Valmistelija: Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, p. 050 339 3675

Hallintosihteeri Sari Lukkala, p. 050 597 6224

Talous- ja hallintojohtaja Marita Forsberg, p. 050 599 1140

 

Esittelijä:  Talous- ja hallintojohtaja, vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: 

Kunnanhallitus päättää, että

  1. Tammelan kunnan Peliittapirssi-palvelut ja aamuliikenne 1.8.2026 - 31.7.2027 toimittajaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt Koivuhuhta Oy, kokonaisvertailupisteillä 100. Tarjouksen vuosihinta 59 840,00 € (alv 0 %),
  2. sopimus ei synny tällä päätöksellä vaan vasta erikseen kummankin osapuolen allekirjoittamalla sopimuksella. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua päätöksen tiedoksiannosta,
  3. päätös voi muuttua valituksen, ylemmän viranomaisen otto-oikeuden tai oikaisuvaatimuksen johdosta.

 

Lisäksi kunnanhallitus päättää, otetaanko optio käyttöön tarjouksen mukaisella hinnalla 150 €/viikko (alv 0 %).

 

Päätös:  

Kunnanhallitus päätti, että

 

  1. Tammelan kunnan Peliittapirssi-palvelut ja aamuliikenne 1.8.2026 - 31.7.2027 toimittajaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt Koivuhuhta Oy, kokonaisvertailupisteillä 100. Tarjouksen vuosihinta 59 840,00 € (alv 0 %),
     
  2. sopimus ei synny tällä päätöksellä vaan vasta erikseen kummankin osapuolen allekirjoittamalla sopimuksella. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua päätöksen tiedoksiannosta,
     
  3. päätös voi muuttua valituksen, ylemmän viranomaisen otto-oikeuden tai oikaisuvaatimuksen johdosta ja
     
  4. optio otetaan käyttöön tarjouksen mukaisella hinnalla 150 €/viikko (alv 0 %).