RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 25.05.2026/Asianro 112
Valtuuston syyskauden 2026 kokousaikataulu
KHALL 25.05.2026
295/00.01.02/2025
Hallintosäännön 131 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Hallintosäännön 92 §:n perusteella kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävän asiat. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Valtuuston syyskauden kokousaikatauluissa on otettava huomioon mm. kunnan vuoden 2027 veroprosenttien käsittely valtuustossa siten, että tiedot voidaan toimittaa Verohallinnolle viimeistään 17.11.2026 (verotusmenettelystä annettu laki 1558/1995 § 91 a ja kiinteistöverolaki 654/1992 § 11) sekä vuoden 2027 talousarvion käsittely. Valtuuston on kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan hyväksyttävä talousarvio joulukuun loppuun mennessä
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Talous- ja hallintojohtaja, vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
- valtuusto kokoontuu syyskaudella 2026 seuraavasti: 9.11. ja 30.11. ja
- pääsääntöisesti valtuuston kokousten alkamisajankohta on klo 18 ja kokouspaikka Tammelan kunnantalo, valtuustosali.
Päätös: