RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 87
Visit Letku ry välirahoitusanomus
KHALL 27.04.2026 § 87
68/02.05.03.01/2024
Väliaikaisrahoituksella tarkoitetaan kunnan myöntämää lyhytaikaista lainaa, jolla kunta voi lainan avulla tukea yhdistysten väliaikaista rahoitustarvetta yhdistyksen saaman myönteisen avustuspäätöksen ja avustuksen maksatuksen välisenä aikana. Yhdistyksen saaman avustusten maksatus voi tapahtua jäljessä toteutuneisiin kustannuksiin nähden, mikä voi aiheuttaa taloudellisia haasteita erityisesti pienille toimijoille, esimerkiksi kyläyhdistyksille.
Kyseessä ei ole kunnan myöntämä avustus, vaan kunta voi myöntää yhdistykselle väliaikaisrahoituksen korollisena lyhytaikaisena lainana, jonka yhdistys maksaa takaisin kunnalle viimeistään silloin, kun hankkeen loppumaksatus on valmistunut ja yhdistys on vastaanottanut viimeisen maksatuserän.
Kunnan myöntämän väliaikaisrahoituksen myöntämisen edellytyksenä on yhdistykselle myönnetty ja voimassa oleva myönteinen avustuspäätös. Kunnan myöntämän väliaikaisrahoituksen enimmäismäärä voi olla enintään yhdistykselle myönnetyn avustuksen suuruinen.
Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.
Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (166/2019), museolain (314/2019), teatteri- ja orkesterilain (730/1992) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen. Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen.
Visit Letku ry on toimittanut kirjaamoon 7.4.2026 hakemuksen, jossa yhdistys anoo Tammelan kunnalta välirahoitusta Koulun remppa 2-investointihankkeeseen seuraavasti:
Hankkeen hallinnoija: Visit Letku ry
Hankkeen toteuttamisaika: 11.2.2024-31.12.2027
”Anomme Tammelan kunnan kylärahastolta välirahoitusta paikallisen toimintaryhmän LounaPlussa ry:n ”Vetävä Lounais-Häme” -maaseudunkehittämisohjelmasta rahoitettavan Koulun Remppa 2 -investointihankkeen toteuttamiseksi. Hankkeessa jatketaan yhdistyksen vuonna 2020 tulleen ent. Letkun koulukiinteistön kunnostusta yläkoulun osalta ulko- ja sisäpintoja kunnostamalla, lämmityssysteemiä uusimalla (muutospäätös 23.2.2026) sekä varustamalla esteettömäksi. Keittiö- ja kanttiinitilat varustetaan kylmäkeittiöiksi ja saunaosastoa kunnostetaan. Remontin tuloksena on toimiva kylätalo, joka palvelee juhlatalona, kyläkeittiönä, erillisten ryhmien harrastetilana, etätyöpisteenä, vuokrattavana kurssi-, leiri ja/tai majoitustilana, missä voidaan tuottaa myös varautumiseen ja terveydenhuollon lähi- ja etäpalveluja.
Hankkeen kustannusarvio on 41 667,00 euroa, josta julkinen tuki on 60 % eli 24 996,03 € ja omarahoitusosuus 40 % eli 16 670,97 €, kokonaan vastikkeetonta työtä. Kustannusarvioon on 23.2.2026 saatu muutospäätös, jossa rakentamisen kustannuksia on siirretty koneisiin ja laitteisiin, niin että koneet, laitteet ja kalusto kattaa kustannusarviosta 22 155,93 € ja rakentaminen 19 511,07 € sisältäen vastikkeettoman työn hankkeen hyväksi (16 670,97 €). Muutoksella haetaan säästöä kiinteistön suuriin lämmityskustannuksiin lämmittämällä yläkoulun käyttö- ja lämmitysvesi ilmavesilämpöpumpun uusiutuvalla energialla.
Haettava avustus on 19 000 €
Välirahoitus kattaa jälkirahoitteisen ilmavesilämpöpumpun hankinnan ja asennuksen. Laitteisto on jo asennettu maaliskuussa 2026. Hanke saadaan maaliin rakentamisen talkootöiden valmistuttua (ulko-/sisäpintojen maalausta), kesän 2026 aikana ja loppumaksua haetaan syksyllä.
Laina-aika: 8 kk
Perustelut: EU-hankkeiden jälkirahoitteisuus. Välirahoitusta ei ole saatu muualta, rahoitusyhtiö tarjoaa sopimatonta 5 vuoden leasing-sopimusta, pankit sekä verkon laina”pörssit” eivät rahoita yhdistystä.”
Tammelan kunnanvaltuuston päätöksen 23.3.2026 § 3 mukaisesti laina myönnetään vain yhdistyksille, joka on saanut myönteisen avustuspäätöksen tuen antajalta. Lainan vakuutena kunnalle toimii yhdistykselle myönnetty myönteinen päätös.
Visit Letku ry on toimittanut Tammelan kunnalle jättämässään väliaikaisrahoitusanomuksen liitteenä myönteisen avustuspäätöksen tuen antajalta.
Visit Letku ry on toimittanut hakemuksen liitteinä seuraavat asiakirjat:
- Välirahoitushakemus 2.4.2026
- ELY muutospäätös 23.3.2026
- Tuloslaskelma ja tase 2025, 2026
- Koulun remppa 2-investointihankkeen kuvaus
- Toiminnantarkastuskertomus 2025
- Toimintakertomus 2025
- Visit Letku ry:n hallituksen pöytäkirjanote 22.2.2026
- Koulun 2 investointihankkeen taloustilanne 2.4.2026
Valmistelijat: Talous- ja hallintojohtaja Marita Forsberg, p. 050 599 1140
Hallintosihteeri Mia Mäenhovi, p. 050 379 1344
Esittelijä: Talous- ja hallintojohtaja, vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus:
Päätösehdotus esitetään kokouksessa.
Kokouksessa esitetty päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että Visit Letku ry:lle ei myönnetä välirahoitusta.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kokouksessa esitetyn päätösehdotuksen.