RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 92
Hallinto- ja kehittämispalveluiden lähiesihenkilötehtävien määräaikainen siirtäminen
KHALL 27.04.2026
152/00.01.02/2026
Hallintosäännön § 17 mukaisesti kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa estynyt tai esteellinen toimii talous- ja hallintojohtaja.
Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajien, toimialajohtajien, hallintopäällikön ja henkilöstöpäällikön kanssa pidetyissä palavereissa on sovittu, että kunnanjohtajan poissaolon aikana hallinto- ja kehittämispalveluiden toimialalla voidaan delegoida talous- ja hallintojohtajalle kuuluvia tehtäviä määräajalle.
Talous- ja hallintojohtajan 10.4.2026 § 10 päätöksellä on talous- ja kehittämispalvelujen hallintopäällikölle delegoitu määräajalle hallinto- ja kehittämispalveluiden toimialan henkilökunnan sairauspoissaolojen, vuosilomien, saldovapaiden ja etätyöpäivien myöntäminen.
Talous- ja hallintojohtaja toimii 15.6.2026 asti oman työnsä ohessa myös vs. kunnanjohtajana. Näiden kahden viran, eli talous- ja hallintojohtajan viran ja vs. kunnanjohtajan viran, päällekkäisen viranhoidon takia on perusteltua delegoida hallinto- ja kehittämispalveluiden toimialalla arjen lähiesihenkilötehtävät hallintopäällikölle siihen asti, kunnes talous- ja hallintojohtaja ei enää toimi työnsä ohella myös vs. kunnanjohtajana.
Tämä delegointipäätös ei koske hallintopäällikköä koskevia päätöksiä esteellisyysperusteen vuoksi.
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Marita Forsberg, p. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää
- että hallintopäällikölle delegoidaan hallinto- ja kehittämispalveluiden arjen lähiesihenkilötehtävät siihen asti, kunnes talous- ja hallintojohtaja ei enää toimi samanaikaisesti sekä talous- ja hallintojohtajana että vs. kunnanjohtajana,
- hallintopäällikölle hallinto- ja kehittämispalveluiden arjen lähiesihenkilötehtävien hoidosta korvattavasta summasta/kk ja
- että tämä delegointipäätös on voimassa 28.4.2026 alkaen siihen asti, kunnes talous- ja hallintojohtaja ei enää toimi samanaikaisesti sekä talous- ja hallintojohtajana että vs. kunnanjohtajana.
Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Marita Forsberg ja hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki poistuivat esteellisinä (hallintolaki 28.1 § kohta 1, asianosaisjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 21.09—21.22. He palasivat kokoukseen päätöksenteon jälkeen.
Tämän pykälän ajan pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti, että
- hallintopäällikölle delegoidaan hallinto- ja kehittämispalveluiden arjen lähiesihenkilötehtävät siihen asti, kunnes talous- ja hallintojohtaja ei enää toimi samanaikaisesti sekä talous- ja hallintojohtajana että vs. kunnanjohtajana,
- hallintopäällikölle korvataan 350 €/kk hallinto- ja kehittämispalveluiden arjen lähiesihenkilötehtävien hoidosta ja
- tämä delegointipäätös on voimassa 28.4.2026 alkaen siihen asti, kunnes talous- ja hallintojohtaja ei enää toimi samanaikaisesti sekä talous- ja hallintojohtajana että vs. kunnanjohtajana.