Dynasty tietopalvelu
Tammelan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 22


Kokousasian teksti

 

Vesihuoltoavustukset 2026

 

TEKLA 19.05.2026 § 22  

17/02.05.01.03.00/2026  

 

Tammelan kunta on myöntänyt vuosittain kunnan vesihuoltotoimintaan avustuksia, avustukset on käsitelty muiden kunnan myöntämien avustushakujen aikataulussa ja 2026 avustushaku tuli suorittaa 30.4.2026 mennessä.

 

Avustushakemuksia saapui määräaikaan 30.4.2026 mennessä kaksi, Etelä-Tammelan Vesihuolto Oy:n hakemus ja Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy:n hakemus.

 

Etelä-Tammelan Vesihuolto Oy hakee avustusta 20 000 € toimintavarmuuden ja asiakasturvallisuuden parantamiseen, verkostoaan 98 % palvelevan paineenkorotusaseman uudistamiseen, uudistamisessa toteutetaan myös desinfiointiyhteys.

 

Etelä-Tammelan 2026 avustustarve on edelleen linjassa vuoden 2025 käsittelyn yhteydessä tehtyihin selvityksiin tulevasta avustustarpeesta, uusi avustustarve on noussut esiin uutena huomiona 2025 tapahtuneen vuodon selvitystöiden yhteydessä. Hakemuksen liitteeksi yhtiö on toimittanut suunnitelmat ja tarjoukset paineenkorotusaseman uudistamisesta.

 

Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy hakee avustusta 50.000 €. Avustus on tarkoitus käyttää edellisen vuoden mukaisesti yhtiön lainan korkoihin ja ikääntyvän verkoston huolto- ja korjaustöihin.

 

Hakemuksen liitteeksi yhtiö on toimittanut tilinpäätöstiedot vuodelta 2025. Hakemuksen liitteenä olevan uuden talouslaskelman mukaan avustuksen tarve olisi päättymässä vuonna 2040.

 

Yhtiön, jonka taloudellinen kannattavuus perustuu systemaattisesti taloudelliseen tukijärjestelmään, on selvitettävä toimenpiteet, joilla tulevaisuuden näkymä saatetaan tulokselliseksi ja tukirakenteista riippumattomaksi.

 

Yhtiöllä on kuluvalta vuodelta maksamattomia vesilaskuja kunnan vesihuoltolaitokselle. Yhtiö on ollut mukana Tammelan vesihuoltolaitosten yhdistymisselvityksessä, mutta haluaa edelleen pysyä itsenäisenä.

 

Tammelan kunnan avustustoimintaa koskevat periaatteet on päätetty kunnanvaltuustossa 6.2.2017 (§ 5). Kohdassa Maksaminen, valvonta ja takaisinperintä on mainittu seuraavasti: "Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Avustuksen käyttämiselle asetettujen ehtojen noudattamista valvotaan. Maksetut avustukset voidaan vaatia palautettavaksi tai maksatus keskeyttää, mikäli kunta ei saa edellyttämiään asiakirjoja tai selvityksiä määräajassa, avustusehdot eivät toteudu tai avustuksen käyttö poikkeaa oleellisesti avustuspäätöksestä, avustuksen myöntäjälle on annettu virheellistä, harhaanjohtavaa tai puutteellista tietoa tai yhdistyksen toiminnan jatkamiselle ei ole edellytyksiä yhdistyksen taloudellisen tilanteen vuoksi."

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi p. 040 8611 788

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus: 

Tekninen lautakunta päättää myöntää vesihuoltoavustusta:

 

  1.      Etelä-Tammelan Vesihuolto Oy:lle 20 000 € vesiyhtiöiden fuusiotyöstä aiheutuvien selvitysten, kartoitusten, ym. töiden kustannuksiin

 

  1.      Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy:lle 50 000 ikääntyvän verkoston huolto- ja korjaustöihin alla esitetyillä ehdoilla

 

 

Lisäksi Tekninen lautakunta edellyttää, että Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy:

 

  1.      edistää vesilaitosten yhdistymisselvitykseen pohjautuvan omaisuudenhallinnan suosituksen pumppaamojen osalta

 

  1.      ylläpitää ajantasaisena liiketoimintasuunnitelmaa, jossa osoitetaan millä järjestelmällisillä toimenpiteillä vuosittainen avustustarve saadaan päättymään esitettyä laskemaa selvästi nopeammalla aikataululla.  Suunnitelma tulee toimittaa tekniselle toimialalle hyväksyttäväksi puolivuosittain.

 

Päätös:  

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.