RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.02.2026/Pykälä 4
Investointien työaikataulu v. 2026 / Tekniset palvelut
TEKLA 05.02.2026 § 4
222/02.02.00/2025
Vastuuhenkilöt ovat laatineet talousarvioon hyväksyttyjen investointimäärärahojen mukaan vuoden 2026 työaikataulun.
Aikataulussa esitetyt ajat ovat ohjeellisia eivätkä ehdottoman sitovia. Aikataulu osoittaa lähinnä rakentamisjärjestyksen. Työaikataulua tulevat sekoittamaan ennalta arvaamattomat työt, esim. vuokralaisten vaihtumisen yhteydessä tapahtuvat huoneistojen kunnostustyöt sekä mahdolliset kunnallistekniikan ennalta arvaamattomat rikkoontumiset. Lisäksi aikatauluun vaikuttaa suunnitteluissa esiin nousevat hankekohtaiset erityispiirteet.
Euromäärältään merkittävimmät investoinnit kohdistuvat papinsillan asuinalueen rakentamiseen sekä vesihuollon toimintavarmuuden parantamiseen. Kiinteistöjen palvelualueen toiminnallisesti merkittävimpiin investointeihin kohdistuu sähköinen huoltokirja, joka tulee tulevaisuudessa näkymään muiden palvelualueiden arjessa.
Työaikataulu vuodelle 2026 oheismateriaalina.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelijat: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Juha Leinonen, puh. 050 313 2140
Kiinteistöpäällikkö Mika Suontausta, puh. 0500 813 132
Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh 040 861 1788
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä esitetyn työaikataulun ohjeellisena vuodelle 2026.
Asian käsittely: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Juha Leinonen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asioiden § 2 - 4 käsittelyn aikana klo 17.07–17.36 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.