RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 18
Kiinteistöstä 834-429-3-93 tehdyn ostotarjouksen käsitteleminen
KHALL 09.02.2026
41/10.01.00.00/2026
Kunnan kirjaamoon on saapunut 29.1.2026 Markku Kallion ostotarjous koskien osaa Tammelan kunnan omistamasta kiinteistöstä 834-429-3- 93, alue sijaitsee Syrjänharjun, Kydön, Häiviän ja Similänkulman osayleiskaava alueella. Alue on kaavamerkinnältään VL-lähivirkistysalue. Ostotarjouksen tehnyt Markku Kallio omistaa alueen viereisen kiinteistön 834-429-3-50.
Tarjouksen mukaan hakijan tavoitteena on liittää osa kunnan omistamasta VL-alueesta omaan tonttiinsa, jotta jo olemassa oleva autotallirakennus saadaan kokonaisuudessaan hakijan tontin sisäpuolelle. Hakijan esittämän karttaotteen perusteella ostettava alue sijoittuu yhtenäisesti nykyisen tontin viereen, rajautuen hakijan kiinteistön länsireunaan. Alueen pinta-ala on noin 2107 m2, hakija tarjoaa lisäalueesta 4,00 €/m².
Kyseinen lisäalue sijaitsee kunnan lähivirkistysalueella, joka on tarkoitettu jokapäiväiseen ulkoiluun ja kevyen virkistyskäytön mahdollistamiseen. Arvioinnin perusteella haettu lisäalue on pinta alaltaan suppea, eikä sillä ole vaikutusta VL-alueen kokonaisuuteen. Alueen luovuttaminen ei aiheuta merkittävää haittaa alueen virkistyskäytölle tai kaavan tavoitteille.
Lisäalueen myynti parantaa hakijan kiinteistön maankäyttöä, poistaa rakennuksen osittaisesta rajanylityksestä aiheutuvat epäselvyydet ja tukee olemassa olevan kiinteistön tarkoituksenmukaista hallintaa. Lisäksi lisäalue mahdollistaisi ostotarjouksessa esitetyn lisärakentamisen. Alueen luovuttaminen voidaan siten katsoa tarkoituksenmukaiseksi eikä sille ole maankäytöllistä estettä, kun huomioidaan alueen pienuus sekä se, ettei alueella ole kunnalle toiminnallista tarvetta.
Ostotarjouksen tehnyt vastaa kaupasta syntyvistä kaikista kustannuksista.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden myynnistä ja ostamisesta noudattaen ohjeita ja määräyksiä, jotka kunnanvaltuusto on antanut määrärahan myöntäessään.
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, p. 040 8611 788
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Markku Kallion esittämän ostotarjouksen kiinteistöstä 834-429-3-93 tarjouksensa ja sen liitekartan mukaisesti hinnalla 4,00 €/m².
Päätös: