RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.02.2026/Pykälä 5
Teknisten palvelujen käyttösuunnitelma vuodelle 2026
YMPAR 11.02.2026 § 5
222/02.02.00/2025
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.12.2025 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2026 ja taloussuunnitelman vuosille 2027-2029.
Kunnanhallitus ja lautakunnat päättävät käyttösuunnitelmasta, jolla tarkistetaan asianomaisen toimielimen talousarvioehdotukseen sisältynyt alustava käyttösuunnitelma valtuuston päätöksiä vastaavaksi sekä päättävät omalta osaltaan tehtävien toteuttamisesta ja määrärahojen käytöstä. Samalla lautakunnat päättävät siitä, kuka vastaa laskujen ja maksuunpanojen hyväksymisestä.
Kunnanhallitus on hyväksynyt vuoden 2026 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 19.01.2026.
Teknisen toimialan kaavoituksen ja lupien palvelualue vuoden 2026 määrärahat jakautuvat seuraavasti:
Kaavoituksen ja lupien palvelualue
Tulot 71 620 euroa
Menot 610 980 euroa
Netto 539 360 euroa
Hallintosääntö määrittelee toimialajohtajien ja palvelualueen esimiehen hankintaoikeudet. Palvelualueen esimiehet saavat hankkia tiettyihin rajoihin asti, jonka jälkeen toimivalta on toimialajohtajalla kansalliseen hankinta-arvoon asti.
Liitteet: Käyttösuunnitelma, kaavoituksen ja lupien palvelualue
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, p. 040 8611 788
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää
- vahvistaa kaavoitusten ja lupien palvelualueen käyttösuunnitelman liitteen mukaisesti vuodelle 2026
- todeta palvelualueen vastaavan sekä toimialajohtajan vastaavan laskujen ja maksuunpanojen hyväksymisestä hallintosäännön puitteissa.
Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.