Dynasty tietopalvelu
Tammelan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 36


Kokousasian teksti

 

Vesihuoltoavustukset vuodelle 2025

 

TEKLA 15.05.2025 § 21 

 

 

Tammelan kunta on myöntänyt vuosittain kunnan vesihuoltotoimintaan avustuksia, avustukset on käsitelty muiden kunnan myöntämien avustushakujen aikataulussa ja 2025 avustushaku tuli suorittaa 30.4.2025 mennessä.

 

Avustushakemuksia saapui määräaikaan 30.4.2024 mennessä kaksi, Etelä-Tammelan Vesihuolto Oy:n hakemus ja Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy:n hakemus. Kunnan talousarviossa on teknisten palvelujen palvelualueelle varattu vesihuoltoavustuksiin kuluvalle vuodelle 105 000 €.

 

Etelä-Tammelan Vesihuolto Oy hakee avustusta 25 000 € toteutuneen vesihuoltoyhtiöiden fuusioselvityksen vuoksi tehtyjen selvitysten ja kartoituksien sekä näistä johtuvien toimenpiteiden kattamiseen.

 

Etelä-Tammelan 2025 avustustarve on linjassa vuoden 2024 käsittelyn yhteydessä tehtyihin selvityksiin tulevasta avustustarpeesta.

 

Liikevaihdon kasvua ei ole edelleenkään merkittävästi saatavissa uusien liittyjien muodossa puhtaanveden puolella. Viemäriverkoston toiminta-alueella on lisäksi vielä viemäriverkostoon liittymättömiä kiinteistöjä, nämä kiinteistöt ovat hakeneet kunnalta vapautusta liittymisvelvollisuudesta. Väliaikaisesti vapautuksen tilanne tulisi kuitenkin kartoittaa ja laatia tämän pohjalta toimintaohjeet.

 

Asiakkailta perittävät perus- ja kulutusmaksut ovat tällä hetkellä jo nyt varsin korkealla tasolla, joten sieltäkään ei ole saatavissa merkittävää liikevaihdon kasvua.

 

Yhtiön talouslaskelman mukaan avustuksen tarve lakkaa vuodelle 2026, jolloin laskelman mukainen yhtiön tulos olisi positiivinen.

 

Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy hakee avustusta 70.000 €. Avustus on tarkoitus käyttää yhtiön lainan korkoihin ja ikääntyvän verkoston huolto- ja korjaustöihin.

 

Hakemuksen liitteeksi yhtiö on toimittanut tilinpäätöstiedot vuodelta 2024. Hakemuksen liitteenä olevan uuden talouslaskelman mukaan avustuksen tarve ei olisi päättymässä vielä vuonna 2040, jolloin avustustarve laskelman mukaan on edelleen 35 544 €. Yhtiö ei ole toimittanut laskelmaa, jossa esitetään taloudellisen tuen tarpeen päättymistä. Yhtiön, jonka taloudellinen kannattavuus perustuu systemaattisesti taloudelliseen tukijärjestelmään, on selvitettävä toimenpiteet, joilla tulevaisuuden näkymä saatetaan tulokselliseksi ja tukirakenteista riippumattomaksi.

 

Yhtiöllä on kuluvalta vuodelta maksamattomia vesilaskuja kunnan vesihuoltolaitokselle. Yhtiö on mukana Tammelan vesihuoltolaitosten yhdistymisselvityksessä, mutta haluaisi ainakin toistaiseksi pysyä itsenäisenä.

 

Kumpikaan yhtiö ei tule selviämään laskuistaan ilman kunnan rahoitusta. Jos avustusta ei nyt myönnetä, on tällä vaikutusta yhtiöiden taloudelliseen tilanteeseen ja tulee avustustarve tulevina vuosina entistä suuremmaksi.

 

Tammelan kunnan avustustoimintaa koskevat periaatteet on päätetty kunnanvaltuustossa 6.2.2017 (§ 5). Kohdassa Maksaminen, valvonta ja takaisinperintä on mainittu seuraavasti: "Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Avustuksen käyttämiselle asetettujen ehtojen noudattamista valvotaan. Maksetut avustukset voidaan vaatia palautettavaksi tai maksatus keskeyttää, mikäli kunta ei saa edellyttämiään asiakirjoja tai selvityksiä määräajassa, avustusehdot eivät toteudu tai avustuksen käyttö poikkeaa oleellisesti avustuspäätöksestä, avustuksen myöntäjälle on annettu virheellistä, harhaanjohtavaa tai puutteellista tietoa tai yhdistyksen toiminnan jatkamiselle ei ole edellytyksiä yhdistyksen taloudellisen tilanteen vuoksi."

 

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ehkä

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi p. 040 8611 788

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää myöntää vesihuoltoavustusta Etelä-Tammelan Vesihuolto Oy:lle 25 000 € vesiyhtiöiden fuusiotyöstä aiheutuvien selvitysten, kartoitusten, ym. töiden kustannuksiin ja Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy:lle 70 000 ikääntyvän verkoston huolto- ja korjaustöihin ehdolla, että yhtiöt sitoutuvat vesilaitosten yhdistymisselvitykseen pohjautuvaan vesihuollon toimintamalliin.

Lisäksi tekninen lautakunta edellyttää, että Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy laatii avustuksen ehtona liiketoimintasuunnitelma, jossa osoitetaan millä korjaavilla toimenpiteillä vuosittainen avustustarve tulee poistumaan. Suunnitelma tulee toimittaa tekniselle lautakunnalle hyväksyttäväksi syyskuun 2025 loppuun mennessä.

 

Käsittely kokouksessa:

 

Kunnanhallituksen edustaja Heikki Vainio ilmoitti olevansa esteellinen käsittelemään asiaa (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17:49 – 18:00.

 

Päätös:  Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

TEKLA 09.10.2025 § 36  

36/02.05.01.03.00/2025  

 

15.5.2025 vesihuoltoavustusten käsittelyn yhteydessä, tekninen lautakunta edellytti avustuksen ehtona, että Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy laatii liiketoimintasuunnitelman, jossa osoitetaan millä korjaavilla toimenpiteillä vuosittainen avustustarve tulee poistumaan.

 

Suunnitelma tuli toimittaa tekniselle lautakunnalle hyväksyttäväksi syyskuun 2025 loppuun mennessä.

 

Pohjois-Tammelan Vesihuolto toimitti tekniselle toimelle suunnitelman vuoden 2026 tulojen kehityksestä sekä laskelman tulevasta avustustarpeesta vuoteen 2040 asti.

 

 

Oheismateriaalit: Liiketoimintasuunnitelma

Avustustarve 2026

 

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 861 1788

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta toteaa, että

 

  1.      saatu laskelma vuoden 2026 tulojen kehityksestä on toivotun tavoitteellinen
  2.      esitetty laskelma avustustarpeen poistumisesta ei täysin kata pyydettyä liiketoimintasuunnitelman kriteeriä.

 

Lisäksi tekninen lautakunta toteaa, että saadun aineiston pohjalta tarkasteltuna vesihuoltoyhtiöllä on hyvät edellytykset jo heti lähitulevaisuudessa toimia itsenäisesti ilman avustusta.

 

 

Asian käsittely: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.16.

 

 

Muutettu päätösehdotus:

 

 Tekninen lautakunta toteaa, että

  1.       saatu laskelma vuoden 2026 tulojen kehityksestä on toivotun tavoitteellinen
  2.       esitetty laskelma avustustarpeen poistumisesta ei täysin kata pyydettyä liiketoimintasuunnitelman kriteeriä.

  

Tekninen lautakunta hyväksyy saadun esityksen, mutta toteaa, että aineiston pohjalta tarkasteltuna vesihuoltoyhtiöllä on hyvät edellytykset jo heti lähitulevaisuudessa toimia itsenäisesti ilman avustusta.

 

Päätös:  Tekninen lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.