Dynasty tietopalvelu
Tammelan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 184



Kokousasian teksti

 

Lausuntopyyntö: Hämeen liiton toiminta- ja taloussuunnitelma 2026 - 2028 ja talousarvio vuodelle 2026

 

KHALL 29.09.2025 § 184  

5/00.04.03/2025  

 

Lausuntopyyntö:

 

Hämeen liiton perussopimuksen § 22 mukaan taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen tekemiseen Hämeen liiton toiminnan kehittämiseksi ja painopisteiksi. Toiminta- ja taloussuunnitelman luonnos toimitetaan jäsenkuntiin lausunnoille syyskuun loppuun mennessä.

 

Maakuntahallitus on käsitellyt 15.9.2025 § 109 luonnoksen Hämeen liiton toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2026–2028 ja talousarvioksi vuodelle 2026 ja päättänyt pyytää perussopimuksen mukaisesti jäsenkunnilta esitykset Hämeen liiton toiminnan kehittämiseksi.

 

Lausunnot tulee antaa 17.10.2025 mennessä.

 


Hämeen liiton talousarvioluonnoksen lähtökohdat:

 

Hämeen Liiton toiminta- ja taloussuunnitelma 2026–2028 ja talousarvio 2026 on laadittu nivelvaiheessa, jossa Hämeen liiton valtuuston 25.11.2019 hyväksymää strategiaa ollaan uudistamassa ja uusi strategia on tulossa maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi loppuvuonna 2025.

 

Vuodelle 2026 laaditussa talousarviossa toimintatuottoja on laskettu kertyvän yhteensä 2 698 990 euroa. Toimintatuotoista 79 prosenttia on jäsenkuntien maksuosuuksia, joita on laskettu saatavan yhteensä 2 140 100 euroa. Tukien ja avustusten määrä on 532 290 euroa.

 

Talousarvion mukaiset vuoden 2026 toimintakulut ovat 2 708 740 euroa. Kaikista Hämeen liiton toimintakuluista henkilöstökulujen osuus on 1 879 140 euroa eli 69 prosenttia. Henkilöstökuluihin sisältyvät henkilökunnan palkkojen ja sivukulujen lisäksi luottamushenkilöiden palkkiot sivukuluineen. Palvelujen ostojen osuus kuluista on 684 410 euroa eli 25 prosenttia. Aineiden ja tarvikkeiden hankintojen osuus on 20 850 euroa (alle yhden prosentin) ja muiden toimintakulujen osuus 124 340 euroa (alle 5 prosenttia) toimintakuluista.

 

Vuoden 2026 toimintatuottojen ja -kulujen erotus, toimintakate, on –9 750 euroa ja vuosikate –6 050 euroa. Vuoden 2026 tilikauden tulokseksi tulee suunnitelman mukaan –6 050 euroa ja poistoerojen muutosten jälkeen vuonna 2026 Hämeen liitolle jää 8 950 euroa ylijäämää.

 

Kuntakohtaiset jäsenmaksut määräytyvät viimeisimmän käytettävissä olevan verovuoden kunnallis- ja yhteisöverokertymien suhteen mukaisesti.

 

Vuodelle 2026 Tammelan kunnan maksuosuudeksi esitetään 70 113 euroa.

 

 

Huomioita Tammelan näkökulmasta:

 

Talousarvioluonnokseen on tunnistettu ja asetettu maakunnan kehittymisen kannalta keskeisiä tavoitteita. Talousarvioluonnoksessa esitetyt toimenpiteet ovat liiton strategisiin tavoitteisiin pohjautuvia ja maakunnan suotuisaan kehittymiseen tähtääviä. On hyvä, että toimenpiteet ja tavoitteet on esitelty talousarvioluonnoksessa selkeästi yhdessä mittaristojen kanssa.

 

Kanta-Hämeen positiivinen kehittyminen tulee olla koko maakunnan yhteinen tavoite ja yhteisen työn kohde. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä ja edunvalvontaa Kanta-Hämeen toimijoiden kesken. Tässä työssä Hämeen liitolla on keskeinen roolinsa maakuntaa yhdistävänä voimana. Kunnat ovat toimittaneet maakuntaliitolle listauksen keskeisistä edunvalvontatavoitteistaan. On hyvä, että tavoitteiden toteutumista voidaan edistää yhteistyöllä.

 

Talousarvioluonnos on perustellusti nostanut esiin nousevia avainaloja ja niiden merkityksen koko maakunnan kannalta, esimerkiksi puolustusteollisuuden osalta. Tavoite TKI-panostuksien lisääntymisestä maakunnassa on tärkeää koko maakunnan elinvoiman kehittämisen kannalta. Tavoite tulee olla myös suotuisan työllisyyskehityksen edistäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.  

 

On hyvä, että tavoitteena on panostaa EU-rahoituksen kohdentamiseen Kanta-Hämeen tarpeisiin. Tässä työssä maakuntaliiton ja Häme EU Officen asiantuntemuksella on keskeinen roolinsa. Paikallistasolla on tarvetta informaatiolle rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämiseen ja käytännön hakuprosessien suorittamiseen. Samoin panostukset hankerahoituksen viestintään antaa paikallistasolle mahdollisuuksia löytää hyödynnettävissä olevia rahoituslähteitä.

 

Hämeen liiton viestinnällisten ja markkinointiin liittyvien toimenpiteiden tulee tuoda esille maakunnan kaikkia kuntia tasapuolisesti korostaen kunkin kunnan positiivisia asioita, kohteita sekä vahvuuksia. Positiivista tunnettavuutta tuovia viestinnällisiä ja markkinoitavia aiheita on runsaasti maakunnan kaikilla alueilla.

 

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää todeta, että luonnos Hämeen liiton toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026-2028 ja talousarvio vuodelle 2026 ovat hyväksyttävissä esittelytekstissä esitetyin huomioin.

 

Asian käsittely: Jyri Kaunisto ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28.1 § 5 kohta) pykälissä 184 ja 185 käsiteltävien asioiden osalta, koska on maakuntahallituksen jäsen. Hän poistui kokouksesta em. pykälien käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.29—17.49. Hänen tilalleen kokouksen saapui klo 17.30 Minna Nissilä. Pykälissä 184 ja 185 käsiteltävien asioiden päätöksenteon jälkeen klo 17.49 Minna Nissilä poistui kokouksesta ja Jyri Kaunisto saapui takaisin kokoukseen klo 17.50.

 

 Maija-Stiina Rahkonen ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28.1 § 5 kohta) pykälissä 184 ja 185 käsiteltävien asioiden osalta, koska on maakuntahallituksessa Jyri Kauniston henkilökohtainen varajäsen. Hän poistui kokouksesta em. pykälien käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.29—17.49. Hänen tilalleen kokouksen saapui klo 17.30 Anne Ylitalo. Pykälissä 184 ja 185 käsiteltävien asioiden päätöksenteon jälkeen klo 17.49 Anne Ylitalo poistui kokouksesta ja Maija-Stiina Rahkonen saapui takaisin kokoukseen klo 17.50.

 

Arja Laajalehto ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28.1 § 5 kohta) pykälissä 184 ja 185 käsiteltävien asioiden osalta, koska on Hämeen liiton tarkastuslautakunnan jäsen ja varapuheenjohtaja. Hän poistui kokouksesta em. pykälien käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.29—17.49. Hän palasi kokoukseen pykälissä 184 ja 185 käsiteltävien asioiden päätöksenteon jälkeen klo 17.50.

 

Koska kunnanhallituksen puheenjohtaja ja 2. varapuheenjohtaja poistuivat esteellisinä kokouksesta ja kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja oli poissa kokouksesta, oli valittava väliaikainen puheenjohtaja läsnä olevista jäsenistä. Eero Pura toimi kokouksen puheenjohtajana klo 17.29—17.48 pykälien 184 ja 185 käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

 

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.