RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 192
Kunnanjohtajan esittelemät muut ajankohtaiset asiat
KHALL 29.09.2025 § 192
Kunnanjohtaja Juuso Alatalo esittelee kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667
Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat ja ohjeistaa mahdollisista toimenpiteistä, joihin asiat antavat aihetta.
Asian käsittely: Kunnanjohtaja kertoi, että uusille luottamushenkilöille on tulossa lisää koulutuksia ja niistä tehdään heille kalenterimerkinnät. Kunnanjohtaja mainitsi 2.10.2025 Eerikkilässä järjestettävän ELPO-työpajan, Forssan seutukunnan valtuutettujen EU-koulutustilaisuuden 22.10.2025 sekä 23.10.2025 tapaamisen Hämeen liitossa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.