RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 22.10.2025/Asianro 64
Talousarvio vuodelle 2026 ja taloussuunnitelma 2027-2028: Varhaiskasvatuksen palvelualue
SIVLA 22.10.2025
222/02.02.00/2025
Kunnanhallitus on asettanut talousarvioraamin vuodelle 2026 toimialatasoisesti. Ehdotus varhaiskasvatuspalveluiden talousarvioksi vuodelle 2026 on 3.656.436 euroa.
Kunnan strategisena tavoitteena on maksuton ja laadukas varhaiskas-vatus. Tavoitteiden saavuttamiseksi on asetettu seuraavat toimenpiteet: 1) riittävä varhaiskasvatuspaikkojen määrä, 2) varhaiskasvatuspaikkojen ikäjakaumien tarkastelu lapsiryhmissä, 3) laadun arviointi kansallisen arviointimittarin, tuen vaikuttavuuden arvioinnin ja asiakastyytyväisyysmittauksen mukaisesti, 4) toimintakulttuurin kehittäminen ProVaka mallin mukaisesti. Varhaiskasvatuksen toiminnan perustana on leikkipedagogiikka, johon Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaa.
Varhaiskasvatuksen talousarvio 2026 on laadittu saavuttamaan kuntastrategian tavoitteet, vaikka talouden tiukentuminen asettaa haastetta toiminnan järjestämiselle. Huomionarvoista on myös valtion avustamien hankerahoitusten poistuminen toiminnan kehittämisestä. Hankerahoituksella kehitettyjä toimintoja ylläpidetään. Lisäksi toimintakulttuurin kehittämiseen yhdessä perusopetuksen kanssa hyödynnetään Niilo Mäki Instituutin Provaka ja Prokoulu koulutusta ja ohjausta. Esiopetuksen tuen uudistus ja uudistuva varhaiskasvatussuunnitelman perusteet lisäävät henkilöstökoulutusta uusien käytänteiden toimeenpanovaiheissa.
Varhaiskasvatuksen korkealla osallistumisasteella annetaan jokaiselle lapselle yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua varhaiskasvatuksen yhteistoimintaan vertaisryhmän kanssa. Ryhmässä opitut taidot luovat perustaa lapsen kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle. Varhaiskasvatuspaikkojen kysyntä on kasvanut ja ryhmät ovat lähes täynnä. Lapsiryhmässä oleva vapaa paikka on laskennallisesti noin 17 000 euron arvoinen, joten täydet lapsiryhmät ovat kuntatalouden kannalta edullisempia toteuttaa. Täydet ryhmät aiheuttavat lapsiryhmien ikäjakaumatarkastelua tulevan vuoden aikana. Talousarvioon ei ollut mahdollista lisätä uuden lapsiryhmän perustamiseen vaadittavan lisähenkilöstön palkkakuluja.
Varhaiskasvatuslaki velvoittaa kuntia varaamaan suhdeluvun mukaisen mitoituksen mukaisesti henkilökuntaa, varautumaan sijaistarpeeseen ja lapsiryhmissä esiintyvään tuen tarpeiseen. Lasten tuen tarpeet ovat moninaistuneet, jolloin tukitoimien toteuttamiseen tarvitaan nykyistä enemmän osaamista ja henkilöstöä. Myös henkilöstön poissaolot näkyvät henkilöstömenojen kasvuna. Tiukennetun talousarvioraamin puitteissa varhaiskasvatuksen talousarviosta on vähennetty kolme varahenkilöä elokuussa alkavan toimintakauden alusta lukien. Varhaiskasvatukseen jää enää yhdet varahenkilöt päiväkotia kohden.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Kasvatuspäällikkö Paula Laakso, puh. 050 372 2267
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta hyväksyy liitteen mukaisesti varhaiskasvatuksen palvelualueen vuoden 2026 talousarvioesityksen 3.656.436 euroa ja lisäksi kustannuspaikkatasoisesti vuosille 2027-2028 euromääräisesti suunnitelmavuodet, jotka ovat v. 2026 tasolla.
Päätös: