RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 11.09.2025/Asianro 27
Aurinkopuistohanke, Lintumaa
TEKLA 11.09.2025
174/10.00.02.01/2025
Aurinkoenergian parissa toimiva Solkompaniet on ollut yhteydessä Tammelan kunnan tekniseen palvelualueeseen ja esitellyt toimintaansa sekä tiedustellut miten kunta suhtautuu aurinkovoimahankkeisiin ja mahdolliseen maanvuokraukseen aurinkovoimalan toteutusta varten. Yritys esitti kiinnostuksensa Tammelan kunnan omistamiin kiinteistöihin 834–421–6–11 Lintumaa ja 834–421–6–14 Karhukaski, esitetty kokonaispinta-ala on yhteensä 128 ha.
Solkompaniet toi esiin olevansa on yksi Pohjoismaiden suurimmista ja kokeneimmista aurinkoenergian osaajista, joka esimerkiksi auttaa yrityksiä, kiinteistönomistajia, sijoittajia ja maanomistajia uusiutuvaan energiaan siirtymisessä ja kannattavassa käyttöönotossa aurinkoenergia avulla.
Solkompaniet esitti hyväksyttäväksi aiesopimusta, jossa määritellään tavoitteeksi maanvuokraus, aiesopimuksen hyväksymisestä tehtiin viranhaltijapäätös 10.6.2025.
Aiesopimus laaditaan esiselvityksen toteuttamista varten, esiselvityksessä arvioidaan aurinkopuiston mahdollisia toteutettavuusedellytyksiä eri näkökulmista. Esiselvityksessä tarkastellaan maaolosuhteita, kaavoitus-, luonto-, maisema-, muinaismuisto- ja museomääräyksiä sekä verkkoliittymän mahdollisuuksia.
Esiselvitys sisälsi jo alustavan suunnitelman aurinkopuistosta, jossa määriteltiin puiston kokoa, tehoa ja tarvittava maa-alaa. Solkompaniet vastasi esiselvityksen kaikista kustannuksista ja toimitti raportin maanomistajalle.
Kunnalle raportoidussa esiselvityksessä määriteltiin tuotantokäyttöön tarvittavaa aluetta toteutusmallien pohjalta. Alueella ei todettu olevan merkittäviä luonto- tai kulttuurialueita, lähin asutus sijaitsi noin 150 metrin etäisyydellä metsäalueen takana.
Alueelle on kunnalla sovittuja velvoitteita, kuten Lintumaalla sopimus hiilinieluhankkeen toteuttamisesta. Hiilinieluhankkeen sopimuksen tarvittava muuttaminen tapahtuu ilmoitusluonteisesti, asiasta informoitu sopimuskumppania. Tammelan kunnan maa-alueiden vuokraamisesta päättää tekninen johtaja, vuokraamisen perusteista päättää Tekninen lautakunta.
Solkompanie ja Tammelan kunnan tekninen toimi on käynyt alustavia keskusteluja maanvuokrasopimuksen sisällöstä ja sopimusluonnoksessa. Maanvuokrasopimus kattaisi koko esiselvitysalueen, joka tarkentuu neuvotteluissa sekä mahdollisen rakentamisen lupaprosessin edetessä. Aurinkopuiston lopullisen laajuuden ja sijainnin varmistuttua, päivitetään vuokrattavan pinta-alan laajuus.
Vuokra-alueen käyttötarkoituksena on aurinkopuiston ja siihen liittyvän sähkövaraston rakentaminen, käyttö ja ylläpito. Vuokraa maksetaan vain käytössä olevasta maa-alueesta, ja vuokran suuruus määräytyy joko kiinteänä summana tai prosenttiosuutena aurinkopuiston sähkön myyntituloista. Vuokranmaksu alkaa, kun alue otetaan käyttöön eli puiden kaato ja rakentaminen käynnistyvät.
Sopimus on voimassa alustavan arvion mukaan 50 vuotta.
Vuokralainen vastaa kaikista rakennuslupaprosessiin, rakentamiseen, käyttöön, ylläpitoon ja purkamiseen liittyvistä kuluista sekä aurinkopuistoon kohdistuvista kiinteistöveroista. Maanomistaja huolehtii alueen puuston kaadosta ja pois kuljettamisesta. Lisäksi vuokralainen asettaa vakuussumman aurinkopuiston purkamisen ja alueen ennallistamisen varmistamiseksi.
Oheismateriaalit Viranhaltijapäätös § 14/2025
Alustava kartta
Esiselvitys
Esiselvityksen tuloksia ja alustava ehdotus maanvuokrasopimuksen pääkohdille 25.8.2025
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi puh. 040 861 1788
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta
- päättää merkitä tiedokseen saadun esiselvitysaineiston,
- hyväksyy aineiston mukaiset tavoitteet sekä periaatteet maanvuokrasopimuksen valmistelua varten,
- ohjeistaa teknistä johtajaa valmistelemaan maanvuokrauksen periaatteet ja sopimusluonnoksen sekä
- asettaa tavoitteen, että sopimusluonnos tuodaan lautakunnalle hyväksyttäväksi vielä vuoden 2025 aikana.
Päätös: