RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 50
Edustajan valinta Suomen Kuntaliiton Kuntapäiville
KHALL 16.06.2025 § 114
Kuntaliiton sääntöjen mukaan yhdistyksen varsinainen kokous, Kuntapäivät pidetään joka neljäs vuosi kuntavaalien jälkeen elo—marraskuussa. Suomen Kuntaliiton hallitus on kutsunut Kuntapäivät koolle Helsinkiin 13.11.2025.
Jäsenkunnat saavat valita liiton sääntöjen perusteella edustajia Kuntapäiville kunnan asukasluvun mukaan. Kunnan asukasluvulla tarkoitetaan väestötietojärjestelmän kuntavaaleja edeltävän vuodenvaihteen asukaslukua. Kunnan asukasluvun ollessa alle 20 000 asukasta, jäsenkunta saa valita Kuntapäiville yhden edustajan. Jäsenkunta voi valita varsinaiselle edustajalle tarpeellisen määrän varaedustajia. Varaedustaja osallistuu Kuntapäiville varsinaisen edustajan ollessa estyneenä.
Enintään 10 000 asukkaan kunnalla on Kuntapäivillä 1 ääni.
Varsinaisten Kuntapäivien on
- käsiteltävä hallituksen antama, valtuuskunnan hyväksymä kertomus edellisten varsinaisten Kuntapäivien jälkeen tapahtuneesta yhdistyksen toiminnasta,
- päätettävä valtuuskunnan jäsenten palkkioista ja korvauksista, ja
- valittava valtuuskunnan jäsenet ja kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraaviin varsinaisiin Kuntapäiviin kestäväksi toimikaudeksi.
Ilmoitus kunnan edustajista on tehtävä viimeistään 13.10.2025. Samalla on toimitettava kunnan päätös edustajien valinnasta. Päätös tarvitaan, vaikka edustajia olisi vain yksi.
Tilaisuuteen osallistuminen on maksutonta, mutta kunnat vastaavat edustajiensa mahdollisista matka-, majoitus- ja muista kuluista ja järjestelyistä.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee edustajan ja varaedustajan Helsingissä 13.11.2025 järjestettäville Kuntapäiville.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
KVALT 25.08.2025 § 50
169/00.04.02/2025
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee edustajan ja varaedustajan Helsingissä 13.11.2025 järjestettäville Kuntapäiville.
Päätös: Valtuusto päätti yksimielisesti valita Jyri Kauniston kunnan edustajaksi ja Jenni Rauhaniemen varaedustajaksi Helsingissä 13.11.2025 järjestettäville Kuntapäiville.