Dynasty tietopalvelu
Tammelan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 135


Kokousasian teksti

 

Edustajan ja varaedustajan nimeäminen Lounea Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025 - 2029

 

KHALL 16.06.2025 § 135  

169/00.04.02/2025  

 

Lounea Oy koostuu kahdesta liiketoiminnasta: valokuiduista ja ICT-ratkaisuista. Yhtiön toimialue on laajentunut kattamaan ison osan Lounais-Suomea, Salon, Forssan, Lohjan, Loimaan ja Liedon seutukunnille. Vuonna 2020 Lounea osti Canorama Oy:n, jonka nimi muutettiin 2021 Lounea Yritysratkaisut Oy:ksi. Lounea Yritysratkaisut Oy on Suomen suurin Canon jälleenmyyjä. Vuonna 2022 Lounea osti Härkätien Puhelin Oy:n liiketoiminnan ja laajentui tämän myötä myös Marttilan, Koski Tl:n ja Tarvasjoen alueille.

 

Tammelan kunnalla on mahdollisuus nimetä edustaja ja hänelle varaedustaja käyttämään kunnan puhe- ja äänivaltaa Lounea Oy:n yhtiökokouksiin.

 

Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnan edustajien ja ehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimiin ja kokouksiin.

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä edustajan ja hänelle varaedustajan Lounea Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 1.6.2025—31.5.2029.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä Tammelan kunnan edustajaksi Anne Ylitalon ja hänelle varaedustajaksi Jyri Kauniston Lounea Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 1.6.2025—31.5.2029.