RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 129
Edustajan ja varaedustajan nimeäminen LounaPlussa ry:n hallitukseen toimikaudelle 2025 - 2028
KHALL 16.06.2025 § 129
169/00.04.02/2025
LounaPlussa ry on Forssan seudulla toimiva, vuonna 1999 perustettu paikallinen toimintaryhmä eli maaseudun kehittämisyhdistys. LounaPlussa ry:n alueeseen kuuluvat Forssan kaupunki ja Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnat. Toimintaryhmän tehtävänä on kannustaa maaseudun asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään työpaikkoja ja yrityksiä.
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksissa valitut puheenjohtaja ja 10—15 varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan siten, että he edustavat tasapuolisesti aluetta, siellä toimivia yksityisiä henkilöitä, erilaisia yhdistyksiä, yrityksiä ja julkisyhteisöjä. Hallituksen jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet.
Hallituksen puheenjohtajan ja varsinaisten sekä varajäsenten toimikausi on kolme vuotta, alkaen syyskokouksesta. Hallituksen varsinaisista ja varajäsenistä kolmannes (1/3) tai lähinnä kolmannes on vuosittain erovuorossa.
Henkilö voidaan valita hallituksen jäseneksi korkeintaan kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnan edustajien ja ehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimiin ja kokouksiin.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä edustajan ja hänelle varaedustajan LounaPlussa ry:n hallitukseen vuosiksi 2025—2028.
Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä Tammelan kunnan edustajaksi Jenni Rauhaniemen ja hänelle varaedustajaksi Susanna Lahtisen LounaPlussa ry:n hallitukseen vuosiksi 2025—2028.