Dynasty tietopalvelu
Tammelan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 100


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 2 Liite 2Kohdeavustus_kulttuuri_2025_Tammelan kunta
(pdf 49.56 kb)
Liite 3 Liite 3Yleisavustus_kulttuuri_2025_Tammelan kunta
(pdf 52.20 kb)

Kokousasian teksti

 

Kulttuurin yleis- ja kohdeavustukset 2025

 

KHALL 16.06.2025 § 100  

6/02.05.01.03.00/2025  

 

Talousarvioon on varattu kahdeksantuhannen (8 000,00) euron määräraha kulttuuriavustuksiin. Avustus jakautuu yleis- ja kohdeavustuksiin. Kulttuuripalveluiden yleisavustuksen hakijana voi Tammelan kunnan kulttuuripalveluiden avustusperiaatteiden (sivistyslautakunta 20.2.2019) mukaisesti olla vain tammelalainen (kotipaikka Tammela) kulttuuriyhdistys tai yhteisö. Kulttuurin kohdeavustusta voi hakea paikalliseen kulttuuritoimintaan rekisteröidylle tai rekisteröimättömälle yhdistykselle tai ryhmälle (vähintään 3 henkilöä). Tammelan kunnan avustustoiminnan yleisten periaatteiden mukaan kunta tukee avustustoiminnallaan yhteisöjen yleishyödyllistä toimintaa ja edistää eri väestöryhmien hyvinvointia harkinnanvaraisin yleis- ja kohdeavustuksin.

 

Kulttuurin yleis- ja kohdeavustukset vuodelle 2025 ovat olleet haettavana 19.3.-30.4.2025 vahvan tunnistautumisen kautta sähköisellä lomakkeella, joka on laadittu Webropol-kyselytyökalulla. Avustushausta tiedotettiin Forssan Lehdessä, kunnan verkkosivuilla sekä kunnan sosiaalisen median kanavissa. Hakemuksia on ollut mahdollista täydentää 7.5.2025 saakka.

 

Määräaikaan mennessä saapui yhteensä kuusi (6) hakemusta yleisavustukseen, joista yksi siirtyi hakijan toimesta kohdeavustuksen piiriin. Kulttuurin yleisavustuksia käsiteltiin näin ollen viisi (5) hakemusta. Määräaikaan mennessä kohdeavustuksiin saapui yhdeksän (9) hakemusta, joista yhteen liitettiin em. yleisavustuksen muutos kohdeavustukseksi. Lisäksi saapui yksi (1) muutoshakemus edellisen vuoden kohdeavustukseen. Yhteensä kulttuurin kohdeavustuksia käsiteltiin siis kymmenen (10) kappaletta.

 

Tammelan kunnan kulttuuritoiminnan avustusperiaatteisiin on kirjattu (sivistyslautakunta 20.2.2019) seuraavaa: ”Yleisavustuksena paikalliseen kulttuuritoimintaan sellaiselle tammelalaisille rekisteröidylle yhdistykselle, joka sääntöjensä mukaan pääasiallisesti kuuluu kulttuuritoimintalain 1) (728/92) 2 §:ssä määritellyn kulttuuritoiminnan piiriin.” Yhdistyksiltä ei ole vuoden 2025 haun yhteydessä vaadittu sääntöjen esittämistä. Esitetään, että sääntöjen pääasiallisuus kulttuuritoimintalakiin viitateen sivuutetaan ja huomio kiinnitetään siihen, että haku on sisällöllisesti kulttuuritoiminnan piirissä. Myös esitetään, että harkinnanvaraisuuden nojalla toimitaan asiassa Tammelan kunnan avustustoiminnan yleisten periaatteiden mukaisesti ja täten yleisavustus on mahdollista myöntää tammelalaiselle tai Tammelassa toimivalle yhdistykselle.

 

Yleisavustusta hakeneet kulttuuriyhdistykset vastaavat pisteytyskyselyyn ja avustusmäärärahat jaetaan pisteytyksen perusteella. Pisteytyskyselyn oli viidestä hakijasta palauttanut kolme, joista yksi oli puutteellisesti täytetty ja yksi ei vastannut tämän hetken toimintaa. Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori laati kahden hakijan osalta pisteytyksen kokonaan ja tarkensi kahta edellä mainittua, liiteasiakirjojen perusteella. Pisteytyksiin vaikuttavat toiminnan aktiivisuus, laajuus ja merkittävyys, toiminnan taloudellisuus, jäsenistön määrä, toimintasuunnitelman mukainen toiminta sekä lasten ja nuorten kulttuuritoiminta.

 

Kohdeavustuksen myöntämisen jakoperusteena on avustuksen kohdentaminen paikalliseen kulttuuritoimintaan rekisteröidylle tai rekisteröimättömälle yhdistykselle tai ryhmälle (vähintään kolme henkilöä). Kohdeavustusta myönnetään harkinnanvaraisesti hakijan toimintasuunnitelman ja talousarvion mukaiseen toimintaan sekä hankkeisiin tai projekteihin. Kohdeavustuksella voidaan tukea myös sellaisia tapahtumia tai hankkeita, jotka edistävät yhdistyksen uusien toimintatapojen ja ideoiden kehittämistä. Avustusten tavoitteena on tukea vapaata kansalaistoimintaa ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä monipuolistaa Tammelan kulttuuritoimintaa. Erityinen huomio on lasten ja nuorten kulttuuritoiminnassa.

 

Mikäli kulttuuriavustusta tänä vuonna hakenut taho ei ole toimittanut selvitystä vuoden 2024 avustuksen käytöstä, on siitä maininta liitteenä olevilla asiakirjoilla.

 

Tammelan kunnan kulttuuritoiminnan avustusperiaatteet on viimeksi päivitetty 20.2.2019 sivistyslautakunnassa, ja sisältää osin myös vanhentunutta tietoa. Kulttuuri toimii Tammelan kunnassa talous- ja hallintopalvelujen alaisuudessa. Esitetään vuoden 2025 kulttuurin yleis- ja kohdeavustuksista päättämisen lisäksi, että kulttuuritoiminnan avustusperiaatteet päivitetään sekä sisällöllisesti että valmistelu- ja päätösvastuiden osalta ennen vuoden 2026 Tammelan kunnan avustushakuja.

 

 

Valmistelija: Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Sirkka Laine, p. 040 778 1923

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää jakaa kulttuurin yleis- ja kohdeavustusta esityksen ja liitteiden mukaisesti.

 

Asian käsittely: Arja Laajalehto ja Jenni Rauhaniemi totesivat olevansa esteellisiä (hallintolaki 28.1 § kohta 5, yhteisöjäävi) tämän asian käsittelyssä. He poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.24—18.04.

 

 Arja Laajalehdon tilalle kokouksen saapui Anu Syrjälä. Päätöksenteon jälkeen klo 18.04 Anu Syrjälä poistui kokouksesta.

 

 Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Sirkka Laine oli läsnä kokouksessa klo 17.25—17.42 esittelemässä asiaa ja vastaamassa kunnanhallituksen kysymyksiin. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti

 

  1.      hyväksyä käyttötarkoituksen muutoksen Härkätien Teatteriyhdistykselle vuonna 2024 myönnettyyn avustukseen,

 

  1.      jakaa kulttuurin yleis- ja kohdeavustukset esityksen mukaisesti ja

 

  1.      edellyttää, että kulttuuritoiminnan avustusperiaatteet tulee päivittää ja hyväksyä ennen vuoden 2026 avustusten hakuajan alkamista.

 

 

Mikko Pietilä palasi kokoukseen tätä asiaa koskevan päätöksenteon jälkeen klo 18.05.