RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 124
Edustajan ja varaedustajan nimeäminen Hämeen Pelastusliitto ry:n vuosikokouksiin toimikaudelle 2025—2029
KHALL 16.06.2025 § 124
169/00.04.02/2025
Hämeen Pelastusliitto ry on alueellinen pelastusalan järjestötoiminnan tukija ja turvallisuusalan koulutusjärjestö. Hämeen Pelastusliiton jäseninä on sopimuspalokuntia, muita pelastusjärjestöjä, yrityksiä ja yhteisöjä Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueelta. Yhdistyksen päätavoite on alueen palokuntatoiminnan edistäminen ja pelastusalan vapaaehtoistoiminnan elinvoimaisuuden ja osaamisen kehittäminen.
Hämeen Pelastusliiton toimintaa johtaa hallitus yhdessä toiminnanjohtajan kanssa. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 9 jäsentä.
Tammelan kunnalla on mahdollisuus nimetä vuosikokouksiin yksi edustaja ja varaedustaja.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnan edustajien ja ehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimiin ja kokouksiin.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä Hämeen Pelastusliitto ry:n vuosikokouksiin edustajan ja varaedustajan toimikaudeksi 1.6.2025—31.5.2029.
Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä Hämeen Pelastusliitto ry:n vuosikokouksiin Tammelan kunnan edustajaksi Teemu Kajavan ja varaedustajaksi Manu Alarton toimikaudeksi 1.6.2025—31.5.2029.