RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 99
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustukset 2025
KHALL 16.06.2025 § 99
127/02.05.01.03.00/2025
Vuoden 2025 talousarvioon on varattu 10 000 €:n määräraha hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustuksille. Avustukset olivat haettavissa 19.3.–30.4.2025 välisenä aikana. Hakemuksia oli mahdollisuus täydentää liitteiden osalta 7.5. asti.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustusta voivat hakea rekisteröidyt järjestöt, yhdistykset ja yhteisöt, joiden kotipaikka on Tammela tai jotka toimivat Tammelassa, sellaiseen toimintaan tai hankkeeseen, joka tukee tammelalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Avustus on osarahoitus. Toiminnan tai hankkeen on oltava Tammelan hyvinvointisuunnitelman teemojen mukaista.
Määräaikaan mennessä kohdeavustusta haki 9 tahoa. Kohdeavustusta hakivat seuraavat toimijat: Forssan seudun kehitysvammaisten tuki ry, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Liesjärven kyläyhdistys ry, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tammelan paikallisyhdistys ry, Riihivalkaman koulualueen kylät ry, Similän Ratsastusurheilijat ry, Teuron Kuuslammin kylätoimintayhdistys ry, Visit Letku ry, West Wind Riders ry. Kanta-Hämeen hyvinvointialue ei toimittanut hakemuksen liitteitä määräaikaan mennessä.
Valmistelija: Hyvinvointikoordinaattori Anna-Kaisa Jyrkkänen, p.050 379 1189
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää myöntää vuoden 2025 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustukset oheisen liitteen mukaisesti.
Asian käsittely: Mikko Pietilä totesi olevansa esteellinen (hallintolaki 28.1 § kohta 5, yhteisöjäävi) §:ien 99 ja 100 osalta käsiteltäessä avustuksia. Hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.21—18.04.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.