Dynasty tietopalvelu
Tammelan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 107


Kokousasian teksti

 

Kunnanhallituksen edustajat lautakunnissa 1.6.2025 - 31.5.2029

 

KHALL 16.06.2025 § 107  

136/00.00.01.00/2025  

 

Hallintosäännön 138 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja.

 

Kunnanhallitus ei kuitenkaan voi määrätä edustajaa tarkastuslautakuntaan, valtuuston tilapäiseen valiokuntaan eikä vaalilaissa säädettyihin vaalitoimielimiin.

 

Hallintosäännön 137 §:n perusteella kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus muiden toimielinten kokouksissa lukuun ottamatta tarkastuslautakunnan, valtuuston tilapäisen valiokunnan sekä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksia.

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää valita 1.6.2025—31.5.2029 väliseksi ajaksi edustajansa sivistyslautakuntaan, tekniseen lautakuntaan sekä ympäristölautakuntaan. Lisäksi kunnanhallitus päättää todeta, että kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakuntien kokouksissa lukuun ottamatta tarkastuslautakunnan, valtuuston tilapäisen valiokunnan sekä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksia.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti

 

  1.      valita edustajakseen sivistyslautakuntaan Maija-Stiina Rahkosen ja Susanna Lahtisen,

 

  1.      valita edustajakseen tekniseen lautakuntaan Manu Alarton ja Milla Kaupin,

 

  1.      valita edustajakseen ympäristölautakuntaan Eero Puran ja Arja Laajalehdon sekä

 

  1.      todeta, että kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakuntien kokouksissa lukuun ottamatta tarkastuslautakunnan, valtuuston tilapäisen valiokunnan sekä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksia.