RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Aluevaalien äänimäärien vahvistaminen
KESKVAAL 14.04.2025 § 35
292/00.00.00.00/2024
Aluevaaleissa kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa
- ne äänimäärät, jotka kukin ehdokas on kunnassa saanut,
- mitättömien äänten määrän kunnassa ja
- äänten kokonaismäärän kunnassa (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet).
Vahvistamisen jälkeen keskusvaalilautakunta kuittaa luvut valmiiksi laskentajärjestelmään. Vaalilain (714/1998) 143 l §:n mukaan vahvistaminen tehdään 16.4. viimeistään klo 18 aloitettavassa kokouksessa. Oikeusministeriö kuitenkin ohjeistaa, että vahvistus tehdään viimeistään klo 12. Tämän jälkeen aluevaalilautakunta aloittaa aluevaalien tuloksen vahvistamistoimenpiteet.
Aluevaaleissa keskusvaalilautakunta ei suorita äänimäärien tasatilanteiden arvontoja eikä laske vertauslukuja vaan niistä huolehtii aluevaalilautakunta.
Keskusvaalilautakunnan on, aluevaalien äänimäärät vahvistettuaan, otettava tuloslaskentajärjestelmästä ainakin seuraavat tulosteet (raportit):
- KT 29 Ryhmittäin ehdokkaiden äänet
- KT 90 Mitättömät äänestysliput perusteittain
- KT 21 Ehdokkaiden äänet, koko kunta
- KT 20 Ehdokkaiden äänet äänestysalueittain
- KT 10 Äänestysaktiivisuus kunnassa ja
- KT 11 Äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan äänestysalueittain
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin kuittaamaan aluevaalien tuloksen vahvistetuksi tuloslaskentajärjestelmään keskiviikkoon 16.4. klo 12 mennessä. Keskusvaalilautakunnan sihteerin on myös äänimäärät vahvistettuaan otettava tuloslaskentajärjestelmästä asian selostusosassa mainitut tulosteet.
Päätös: Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |