RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 69
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Valtuustoryhmien muodostaminen valtuustokaudelle 2025 - 2029
KHALL 12.05.2025
158/00.00.01.00/2025
Kuntalain (410/2015) 19 §:n mukaan valtuustotyöskentelyä varten valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu.
Hallintosäännön 88 §:n mukaan valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus. Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt edellä mainitun ilmoituksen. Valtuusto hyväksyy valtuustoryhmän nimen. Nimi ei saa olla sopimaton. Uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa jo olemassa olevan valtuustoryhmän nimeen.
Hallintosäännön 89 §:n perusteella valtuutetun on kirjallisesti ilmoitettava valtuuston puheenjohtajalle valtuustoryhmään liittymisestä ja siitä eroamisesta. Uuteen valtuustoryhmään liittyvän valtuutetun on esitettävä valtuuston puheenjohtajalle liittymisilmoituksen yhteydessä sen ryhmän kirjallinen hyväksyntä, johon valtuutettu on liittymässä. Jos valtuutettu on erotettu valtuustoryhmästä, valtuustoryhmän on ilmoitettava tästä kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää saattaa edellä todetut, valtuustoryhmiä koskevat kuntalain ja hallintosäännön säännökset valtuuston tietoon.
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuutetuille varataan mahdollisuus hallintosäännön 88 §:ssä tarkoitettujen ilmoitusten tekemiseen valtuustoryhmien muodostamisesta ja että valtuusto hyväksyy ilmoitettujen valtuustoryhmien nimet.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |