Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 90


 

Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

 

KHALL 12.05.2025        

         

 

Kunnanhallitukselle on toimitettu kuntalain (410/2015) 92 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset. Julkiset päätökset ovat nähtävillä kunnan verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

1)     lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita,

2)     yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita,

3)     51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Tarkastuslautakunnan päätöksiä ei voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, koska tarkastuslautakunta on suoraan valtuuston alaisuudessa toimiva toimielin.

 

Toimielinten pöytäkirjat:

 

Keskusvaalilautakunta, 11.4.2025, 13.4.2025, 14.4.2025, 16.04.2025
Sivistyslautakunta, 16.04.2025
Tarkastuslautakunta, 25.4.2025
Ympäristölautakunta, 29.4.2025

 

Viranhaltijapäätökset ajalta 04.04.2025 - 08.05.2025 ovat löydettävissä CloudMeeting 3.0 -järjestelmässä.

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä pöytäkirjat ja päätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää lisäksi, että se ei ota käsiteltäväkseen päätöksissä mainittuja asioita.

 

Päätös: