RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
![]() |
Liite 1 | OAS_Venesilta_asemakaava - termit korjattu |
![]() |
Liite 2 | OAS_Venesilta_asemakaava |
Venesillan asemakaavan OAS
YMPAR 29.04.2025 § 24
134/10.02.03/2025
Kunnan kaavoituskatsauksessa vuodelle 2024 on ilmoitettu aloitettavaksi Venesillan asemakaavan aloittaminen.
Venesillan leirintäalueen osalta on tarkoitus pohtia alueen rakennusoikeutta, rakentamisen sijoittumista ja rakentamistapaa, joita ei ole voimassa olevassa Lamalan osayleiskaavassa määritetty. Nykyisellään alueen rakentaminen määrittyy kunnan rakennusjärjestyksen mukaisesti, jossa rakennusoikeus on ranta-alueella määritetty lähinnä yksittäisen asuintontin näkökulmasta. Alueelle on jo rakennettu kunnallistekniikka, joten asemakaava ei tuo uusia velvoitteita.
Vohlessaari on kahden vesiosuuskunnan omistuksessa, ja jo nykyisellään virkistyskäytössä. Ottamalla saari mukaan asemakaavoitukseen voidaan suunnitella ja mahdollistaa alueesta entistä vetovoimaisempi virkistyskokonaisuus.
Kaavaa laativa Mika Mäkelä on Tammelan kunnan kaavoituksessa valmistellut osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asemakaavoituksen alustavan aikataulun nähtävillä oloa varten.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Kaavoittaja Mika Mäkelä, puh 040 657 8077
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää
1. hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman kaavoitustyön
pohjaksi,
2. hyväksyä asetettavaksi vireilletulo vaiheen asiakirjana 22.4.2025
päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman MRL:n 63 §:n
mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi,
3. pyytää osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta mahdolliset lausunnot
seuraavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä: Hämeen ja Uudenmaan ELY-
keskukset, Hämeenlinnan kaupunginmuseo, Tammelan kunnan
tekninen lautakunta, Kanta-Hämeen aluepelastuslaitos (Oma Häme)
ja Etelä-Hämeen ympäristöterveys.
Käsittely kokouksessa
Kaavoittajat Miika Tuki ja Mika Mäkelä olivat läsnä asiantuntijoina § 24 käsittelyn aikana klo 18.38-18.54 ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |