RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 4 | Tilinpäätös 2024 |
Tilinpäätös 2024
KHALL 24.03.2025 § 44
10/02.02.00/2023
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi.
Kunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan kuntalain lisäksi kirjanpitolakia. Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto antaa ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja kuntalain tilinpäätöstä sekä toimintakertomusta koskevien säännösten soveltamisesta.
Kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa.
Toimintakertomuksessa on annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Tammelan kunnan vuoden 2024 tilinpäätöksen tulos on -1 005 447,04 euroa alijäämäinen. Vuoden 2024 tilinpäätöksen jälkeen kunnan taseessa on kertynyttä ylijäämää 10 298 848 euroa. Asukasta kohden kertynyt ylijäämä on 1 765 euroa / asukas.
Vuonna 2024 kunnan ulkoiset toimintatuotot olivat n. 4,5 milj. euroa ja ne ylittivät talousarvion n. 30 %. Tuotot olivat n. 0,2 milj. euroa edellisvuotta suuremmat. Talousarviomuutoksia toimintatuottoihin ei tehty vuoden 2024 aikana.
Tammelan kunnan vuoden 2024 ulkoiset toimintakulut olivat n. 20,0 milj. euroa ja ne ylittivät talousarvion n. 0,8 milj. eurolla. Talousarviomuutoksia toimintatuottoihin tehtiin +70 000 euroa vuoden 2024 aikana. Vastaavat menot vuonna 2023 olivat n. 19 milj. euroa.
Verotuloja oli budjetoitu n. 13,3 milj. euroa ja niitä kertyi n. 13,86 milj. euroa. Vuonna 2023 verotuloja kertyi n. 14,43 milj. euroa. Verotulot lisääntyivät edellisvuodesta n. 0,57 milj. euroa.
Tammelan kunnan vuoden 2024 talousarviossa valtionosuuksia ennakoitiin saatavan 4,5 milj. euroa. Lopullinen kertymä oli 4,4 milj. euroa. Valtionosuudet alittivat talousarviossa ennakoidun n. 0,07 milj. eurolla. Kaikkiaan valtionosuudet kasvoivat edellisvuodesta n. 0,25 milj. eurolla.
Vuoden 2024 tilinpäätöksen vuosikate on n. 2,5 milj. euroa. Vuonna 2023 vuosikate oli n. 3.9 milj. euroa. Vuoden 2024 talousarviossa vuosikate oli n. 1,8 milj. euroa.
Käyttöomaisuuden poistot olivat yhteensä n. 1,8 milj. euroa. Vuonna 2024 satunnaiset erät olivat n. -1,78 milj. euroa. Satunnaiset erät aiheutuivat FSHKY:n kiinteistökuntayhtymän purkamisesta.
Tilinkauden tulos on n. -1,1 milj. euroa alijäämäinen ja poistoeron lisäys n. 0,1 milj. euroa.
Tilikauden alijäämä on n. -1,0 milj. euroa.
Vuoden 2024 talousarviossa investointimenoihin oli varattu n. 11,8 milj. euroa. Lisämäärärahoja myönnettiin n. 0,9 milj. euroa, jonka jälkeen vuodelle 2024 investointimenot olivat yhteensä 12,7 milj. euroa. Vuonna 2024 aikana toteutuneet investointimenot olivat n. 13,5 milj. euroa ja investointitulot n. 5,1 milj. euroa. Investointituloihin sisältyy FSHKY:n osakkeiden alaskirjaus, joka oli n. 4,8 milj. euroa vuonna 2024. Suurin investointimeno oli vuonna 2023 aloitettu yhtenäiskoulun rakentaminen, jonka investointimenot vuonna 2024 olivat n. 10 milj. euroa.
Kunnan lainakanta oli vuoden 2024 lopussa yhteensä n. 14,8 milj. euroa, joka on asukasta kohti 2 538 euroa (vuonna 2023 n. 1 038 euroa/asukas).
Tammelan kunnan asukasmäärä vuoden 2024 lopussa oli tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 5 834 asukasta. Vuonna 2023 vastaavana ajankohtana Tammelan kunnan asukasmäärä oli tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 5 845 asukasta.
Valmistelijat: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667
Talous- ja hallintojohtaja Marita Forsberg, p. 050 599 1140
Tekninen johtaja Jari Kauppi, p. 040 8611 788
Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, p. 050 339 3675
Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola, p. 050 569 6348
Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Pääkirjanpitäjä Paula Pakkanen, p. 050 410 4371
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2024 sekä jättää tilinpäätöksen tilintarkastajille tarkastettavaksi,
2) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen valtuuston käsiteltäväksi,
3) esittää valtuustolle, että tuloutetaan poistoeroa 117 114,13 euroa,
4) esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä -1 005 447,04 euroa kirjataan taseeseen oman pääoman kohtaan tilikauden yli-/alijäämätilille,
5) valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään tilinpäätösasiakirjaan tarvittaessa teknisluonteisia korjauksia ennen valtuuston käsittelyä.
Asian käsittely: Tekninen johtaja Jari Kauppi ja kasvatuspäällikkö Paula Laakso olivat läsnä kokouksessa klo 17.26-18.30 esittelemässä tilinpäätöstä oman palvelualueensa osalta. Pääkirjanpitäjä Paula Pakkanen oli läsnä kokouksessa klo 17.26-18.32 vastaamassa tilinpäätöstä koskeviin kysymyksiin ja ottamassa allekirjoitukset tilinpäätökseen. He kaikki poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |