RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanjohtajan esittelemät muut ajankohtaiset asiat
KHALL 24.03.2025 § 51
Kunnanjohtaja Juuso Alatalo esittelee kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667
Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat ja päättää mahdollisista toimenpiteistä, joihin asiat antavat aihetta.
Asian käsittely: Kunnanjohtaja esitteli seuraavat ajankohtaiset asiat:
- Edunvalvontaselvityksen kustannusten tarkistus.
- Yhtenäiskoulun työmaalla tapahtunut tilanne, jonka johdosta polttoainetta valui maahan.
- Tammelassa tapahtuu -julkaisun jakelu.
- Reijo Siltala valittu Hämeen liiton yhteysjohtajaksi.
- Kuntaan saapunut myyntitarjous tontista.
- Sivistyslautakunnan esitys pienten lasten yksiköiden muodostamisesta, keskustelu mm. esityksen käsittelyaikataulusta.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |