RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.03.2025/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tammelan kunnantalon lasiseinien uusiminen
TEKLA 20.03.2025 § 14
76/10.03.02.02/2025
Tammelan kunnan talousarviossa, sen investointiosassa on kunnantalon lasiseinien uusiminen esitetty kuluvalle vuodelle.
Kunnantalon lasiseinien lasit ovat alkuperäiset ja energiatehokuudeltaan heikot, jonka vuoksi erityisesti valtuustosalin ja aulatilan sisälämpötila on koettu haastavaksi. Kevät- kesäkaudella lämpötila on kohonnut poikkeavan korkealle, eikä jäähdytyksellä ja ilmanvaihdolla olla kyetty saavuttamaan sopivaa lämpötilaa. Vastaavasti talviaikaan koetaan lasiseinien läheisyydessä voimakasta vedontunnetta laajojen lasipintojen ja näiden heikon eristävyyden vuoksi.
Koetusta lämpötilaongelmasta on saatu laajasti palautetta kuntalaisilta sekä kunnan työntekijöiltä. Lasiseinien tekninen parantaminen tuo myös ilmanvaihtoon sekä sen jäähdytykseen kaivattua parannusta. Lasiseinien energiatehottomuuden johdosta ilmanvaihto ja jäähdytys ovat vaikuttaneet alimitoitetulta, kun tekniikka pyrkii saavuttamaan haluttua lämpötilaa sitä saavuttamatta.
Tekninen palvelualue asetti lasiseinien tarjouspyynnön 11.2.2025 sähköiseen tarjouspalveluun. Tarjoukset tuli jättää 4.3.2025 klo 12:00 mennessä, tarjouspyyntöön tutustuneita oli 22 ja tarjouksia saatiin 3 kpl. Tarjouksen valintaperusta suunnitelmien mukaiseen toimitukseen oli halvin hinta.
Edullisimman tarjouksen tehneen kanssa käytiin tarjouksen selonottoneuvottelu ja tehty tarjous vastasi tarjouspyyntöaineistoa. Hankinnasta laaditaan erillinen urakkasopimus urakkaneuvottelun pohjalta.
Edullisimman tarjouksen teki P.E. Works Oy yhdessä Sasetec Oy:n kanssa. Tarjouksen laatimista työyhteenliittymänä ei asiakirjoissa ollut suljettu pois.
Työyhteenliittymä ei voi toimia päätoteuttajan roolissa, joten urakkasopimuksessa toinen työyhteenliittymän osapuolista P.E. Works Oy kirjataan päätoteuttajan rooliin.
Liitteet Tarjouspyyntö liitteineen
Oheismateriaali Vertailu, tarjoukset
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, p. 040 8611 788
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää valita Tammelan kunnantalon lasiseinäurakan urakoitsijaksi työyhteenliittymän, jossa mukana P.E. Works Oy sekä Sasetec Oy edullisimman tarjouksen tehneenä 372 800 euron alv 0% tarjouksellaan, ellei urakkaneuvottelussa muuta ilmene.
Muutettu päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää valita Tammelan kunnantalon lasiseinäurakan urakoitsijaksi P.E. Works Oy:n edullisimman tarjouksen tehneenä 372 800 euron alv 0% tarjouksellaan, ellei urakkaneuvottelussa muuta ilmene.
Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |